Aaron Swartz -soppa kiehuu yhä: oikeusministeri puolustaa syyttäjää
Tapaus Aaron Swartz puhuttaa edelleen korkeissa piireissä Yhdysvalloissa. Keskiviikkona kantaa otti maan oikeusministeri, joka puolusti syyttäjän toimintaa Swartzin vastaisessa oikeusjutussa.
Eric Holderin mukaan syyttäjä Carmen Ortiz käytti harkintaansa hyvin, muun muassa Boston.com kirjoittaa.
Ministerin mielestä liikaa on keskitytty Swartzin vastaisiin syytteisiin ja niiden teoriassa mahdollistamiin isoihin rangaistuksiin. Vähemmälle huomiolle on ministerin mukaan jäänyt se, että syyttäjä tarjosi Swartzille erilaisia sopuratkaisuja, joissa luvassa oli joitakin kuukausia vankilassa.
Vapaan tiedon puolesta puhunut ja 26-vuotias Aaron Swartz teki itsemurhan tammikuussa, mistä monet ovat syyttäneet häntä odottanutta oikeudenkäyntiä ja mahdollista pitkää vankeustuomiota. Häntä uhkasi myös miljoonan dollarin sakko.
Oikeudenkäynti koski miljoonien tieteellisten artikkelien väitettyä varastamista tietojärjestelmästä kaikkien saataville.
Myös syyttäjä Ortiz on puolustautunut sanomalla, että Swartzille ei koskaan vaadittu maksimirangaistusta.
Swartzin syyttämiseen liittyvä tutkinta jatkuu Yhdysvaltain kongressissa.




















