Google Earth paljastaa Pohjois-Korean vankileirit
Hakukoneyhtiö Googlen johtaja Eric Schmidt haluaa avata Pohjois-Korean muulle maailmalle. Hän kertoi Pohjois-Korean matkansa päätteeksi kehottaneensa paikallisia viranomaisia päästämään kansan nettiin.
Mutta Google on jo avannut Pohjois-Koreaa maailmalle. Yhtiön virtuaalinen karttapallo Google Earth on jotain, miltä edes äärimmäisen sulkeutunut kommunistivaltio ei ole pystynyt piiloutumaan.
Yhdysvaltalainen lakimies Joshua Stanton on viettänyt paljon aikaa Google Earthin kimpussa ja on ollut mukana tunnistamassa kolmea pohjoiskorealaista vankileiriä. Hän on koonnut satelliittikuvia kaikkiaan kuudesta leiristä verkkosivuillensa freekorea.us.
Stanton on uutistoimisto Reutersin mukaan onnistunut tunnistamaan leireiltä esimerkiksi portteja, vartiotaloja, hiilikaivoksia ja jopa teloitusalueita ja hautausmaita. Hän on saanut apua loikkareilta, jotka ovat itse olleet kyseisillä leireillä.
– Suurimmat leirit, jos ei tiedä mitä katsoo, näyttävät kaupungeilta tai kyliltä ja epäilen, että ne on suunniteltu sillä tavoin sulautumaan maaseutuun, Stanton toteaa Reutersille.
Yksityiskohtien, kuten yksittäisten talojen, tunnistaminen on tullut mahdolliseksi sitä mukaa, kun Google Earthin satelliittikuvasto on tarkentunut.
Yhdysvaltain sotilassatelliitit, joiden kaupallista kuvastoa Google Earth käyttää, ovat epäilemättä keränneet maasta vieläkin tarkempaa, mutta salaista tietoa.



















