Elisa ei saa tarpeeksi uusia Lumioita
Kännykkäkauppiaat eivät ole saaneet Nokialta tarpeeksi uusia Lumia 920 -älypuhelimia. Nokian uusi Windows Phone 8 -älypuhelin tulee Suomessa myyntiin torstaina, mutta laitteita ei riitä ostajille.
Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi sanoo, että Elisa saa kauppoihin ainoastaan esittelykappaleita.
– Olisimme tilanneet Nokialta enemmän uusia Lumioita, mutta yhtiö on allokoinut markkinoita niin, että laitteet menevät muualle kuin Suomeen myyntiin, Korpi valittaa.
Korpi lisää, että ensimmäistä kertaa Nokian laitteissa käy niin, ettei uutuuksia saada myyntihyllyille.
Nokian Lumia-myynti muistuttaa Korpen mukaan iPhone-laitteiden myynnin aloitusta.
Lumia 920:n ennakkotilaajat saavat älypuhelimensa Korven mukaan aikataulussa. Toimitukset ovat alkaneet Elisalla. Laitteet ovat luvassa kaikille parissa viikossa.
Korpi ei kerro tarkempia myyntimääriä. Hän kertoo ainoastaan, että Lumia 920:n suosio on yllättänyt niin Elisan kuin Nokian. Erityisen suosittu on musta malli.
Niukkuutta on luvassa Soneran myymälöissä, sanoo viestintäjohtaja Timo Saxén.
– Ennakkomyynti on ollut odotettua kovempaa. Toimitamme ennakkotilaajille ensin laitteet. Starttiin jää joitakin laitteita.
Sonera ennakoi, että tilanne paranee ensi viikolla. Nokia on luvannut toimittaa lisää puhelimia.




















