Aika osuva kirjoitus osoittamaan täyden tietämättömyyden musiikki-alaa koskien.
Voisin oikoa kohta kohdalta mutta siihen en jaksa ruveta.
Miksi piraatit eivät hae maitoansa suoraan navetoista kun siitä jää kaikki välikädet pois ja raha jää sinne minne kuuluukin?
Voit kaikin mokomin täsmentää sen mitä me muut emme ole ymmärtäneet alastasi tai sen "lainalaisuuksista"?!
Enpä vaan usko, että löydät mitään perusteita sille miksi yhtä alaa maailmassa pitäisi koskea erilaiset säännöt kuin jotakin muuta alaa.
Erityisesti, sanont nyt sitten mitä sanot, kun on osoitettu täysin aukottomasti, että musiikkiteokset menettävät ns. arvonsa muuttuessaan biteiksi.
Edelleenkään et olet, tai kukaan muukaan, perustellut sitä, miksi musiikin kuuntelua olisi tarvetta rajoittaa täysin perusteettomilla rajoituksilla ja suoja-ajoilla?
Viittaan myös jälleen siihen, että millään muullakaan alalla ei palkkaa makseta kellekään kerran tehdystä työstä, vaan aina tehdään ns. uutta työtä jos sille on tarvetta, ja jos ei niin sitten ei tehdä, mutta ei myöskään saada palkkaa!
Viittauksesi maitoon, kyhäelmäsi lopussa, kertonee kaiken tarpellisen sitä miten vankkumatonta looginen ajattelusi on. Joten siihen ei kaiketi tarvitse edes vastata, koska jälleen kerran se ei rinnastu vähemmässäkään määrin siihen mistä nyt puhutaan.
Sen verran voinen sanoa kuitenkin asiaan, että monikin epäilemättä hakisi, ja hakeekin, maitonsa kuvailemmalasi tavalla, koska se mm jättää ja karsii turhia portaita pois matkalta. ELi siinäkin käytetään ikäänkuin uusvanhaa toimintamallia.
Hyvä on myös muistaa, että aina maitoa hakiessa se on ihan fyysistekin uutta maitoa, johon on tarvittu hoitoa, ruokaa, juomista eli kaikenlaisia investointeja sen maidon tuottamiseksi. Eli emme siis hae, toisi kuin muusikot kuvittelvat, samaa vanhaa maitoa uudestaan joka päivä. Ja jotta se nyt tullee sinullekin selväksi niin täsmennän vielä: ME EMME SIIS MAKSA SAMASTA MAIDOSTA; JOKA PÄIVÄ UUDELLEEN JA UUDELLEEN; KUTEN SINULLE ILMEISESTI PITÄISI. Toivottavasti pieni korostus sai sinutkin ymmärtämään asian.
Eli maidolla, uutta kun on, on aina uusia arvo kun sitä ei voi nauttia bitteinä. Lisäksi saamme tehdä maidollamme ihan mitä vaan, toisin kuin sinulta jo kerran maksamallamme teoksella. Joten siinäkin mielessä hiukan vaikeahko vertaus.
Mitä sitten tulee mainitsemaasi "lainrikkomiseen", niin siinäkin voidaan aiheellisesti kysäistä, että onko lainsäädäntö kohdallaan ja oikeudenmukainen, jos se tekee yhdestä alasta täysin eriarvoisen, kuin mistään muusta alasta?
Ymmärrän siis täysin sen, että musiikki, ja osa muistakin vastaavista "teollisuuden" muodoista, on tullut tiensä päähän. TOivottavasti sinäkin jo kohta ymmärrät sen, ennenkuin tilanne todella riistäytyy käsistä, ja sinukin tulosi siirtyvät suoraan veroina rikollisiksi tuomitsemiesi ihmisten verojen, velkojen, korvausten ja elättämisen maksamiseen.
Mukava kuitenkin kuulla, että olet huomannut tulevasi mukavasti toimeen ilman teosto ja gramex maksujakin, joten lienet siis huomannut että muitakin malleja toiminnalesi on, kuin rajoittaa teostesi käyttöä asettamalla niille ikuinen osamaksu. :-D
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-elama/2012/09/01/mina-loysailen-sina-maksat-verot/201236856/139
Kannatta myös lukea yllä oleva linkki, vaikka ei ihan suorasti aiheeseen liitykään, niin ymmärrät paremmin kuinka kalliiksi yhteiskunnalle voi jatkossa tulla se, jos varonmaksajat loppuvat mistä syystä hyvänsä. Vaikka siis vain siksi, että he ovat rikollisia musiikinlataajia joilla on miljoonavelat! :-D