Valamiehistön hoppuilu uhkaa Applen voittoa
Päätöksen nopeuden lisäksi hämmennystä ovat herättäneet myös valamiehistön jäsenten lausunnot oikeudenkäynnin jälkeen. Niistä käy selväksi, että valamiehet olivat rankaisemassa Samsungia, vaikka tuomarin antamissa ohjeissa sanotaan selvästi, että korvaus pitää määrätä aiheutuneen vahingon suuruuden mukaan eikä rangaistuksena.
Groklaw, avoimien ohjelmistojen lakikysymyksiin erikoistunut nettipalvelu, esittää, että koko päätös voi mennä nurin valamiehistön huolimattomuuden ja välinpitämättömyyden takia.
Päätöksen julistamisen seurannassa tuomari havaitsi valamiehistön päätöksessä virheitä ja epäloogisuutta. Valamiehistö oli määrännyt korvauksia muun muassa sellaisista laitteista, jotka sen mielestä eivät millään tavalla rikkoneet Applen patentteja.
Valamiesten mielestä Intercept-älypuhelin ja Galaxy Tab 10.1 LTE eivät rikkoneet Applen patentteja, mutta silti Samsungille rätkäistiin niistä 2,2 miljoonan dollarin korvausmaksut. Kun virhe huomattiin, maksu jouduttiin vähentämään lopullisesta summasta.
– Millä perusteella valamiehistö päätti korvaussummista? Oliko korvauksilla minkäänlaisia tosiasioihin pohjautuvia perusteita?
Groklaw esittää, että valamiehistön tyriminen Intercept-älypuhelimen ja Galaxy Tab 10.1 LTE -taulutietokoneen suhteen asettaa kyseenalaiseksi kaikki muutkin tekemät päätökset:
SlashGear nosti esiin valamiehistön puheenjohtajan Velvin Hoganin lausunnon, jonka mukaan valamiehistö halusi määrätä korvaukset, jotka tekisivät kipeää Samsungille, mutta jotka eivät silti olisi kohtuuttomia. Hänen mukaansa valamiehet eivät halunneet pelkästään antamaan näpäytystä Samsungille. Hoganin lausunto viittaa selvästi rangaistuksen antamiseen, ei asianmukaiseen vahingonkorvaukseen.
Tuomari Lucy Koh'lla on mahdollisuus korottaa korvaukset kolminkertaisiksi, koska valamiehistön mukaan Samsung rikkoi Applen patentteja tahallaan.
Samsung on ilmoittanut hakevansa päätöksen kumoamista ja valittavansa vetoomusoikeuteen, jos ratkaisu pysyy. Päätöksen julistamisen jälkeen Samsungin osakkeen hinta laski Soulissa seitsemän prosenttia. Se on suurin päivälasku neljään vuoteen.
Apple on ilmoittanut hakevansa Samsungin tuotteita myyntikieltoon syyskuun 20. päivä alkavassa erillisessä oikeuskäsittelyssä.


















