Tuomari Applelle ja Samsungille: On aika tehdä rauha
Tuomari Lucy Koh lähetti sanan Samsungin ja Applen toimitusjohtajille kehottaen heitä keskustelemaan ainakin kerran puhelimitse ennen kuin oikeuskäsittelyssä päästään valamiesten päätöksentekoon.
On aika tehdä rauha, Koh sanoi San Josessa kolmatta viikkoa jatkuvassa oikeudenkäynnissä.
Hän sanoi myös näkevänsä käräjöinnin jatkamisessa riskejä molemmille osapuolille.
Samsung esitteli keskiviikkona, kuinka se oli päätynyt Galaxy Tab 10.1 -designiin.
Tulkin välityksellä todistanut Jin Soo Kim todisti, että hän oli aloittanut taulutietokoneen suunnittelun lokakuussa 2009, kuukausia ennen kuin Apple julkisti iPadin tammikuussa 2010. Hän kertoi kuinka lopputulokseen oli päädytty. 10,1 tuuman näyttökoko oli valittu, koska se oli paras kombinaatio näytön suuruudelle ja kustannusten minimoinnille.
Jin Soo Kim kielsi kopioineensa mitään toisista tietokoneista. Applen asianajajat näyttivät hänelle sähköpostia, joka viittaa designkeskusteluun Samsungin ja Googlen johtajien välillä. Sen mukaan Googlen edustajat kehottivat Samsungia muuttamaan Tab 10.1:n designiä, joka muistuttaa liikaa iPadia. Jin Soo Kim sanoi, ettei hän ole ollut mukana sellaisessa kokouksessa eikä hänelle ole kerrottu keskustelusta.


















