Assange sai turvapaikan, Britannia ei välitä
Ecuadorin suurlähetystössä Lontoossa oleva Wikileaksin perustaja Julian Assange sai torstaina tavallaan hyviä uutisia.
Ulkoministeri Ricardo Patino ilmoitti hetki sitten, että Assangelle on myönnetty poliittinen turvapaikka Ecuadorissa.
Patino sanoi, että päätöstä harkittiin huolellisesti. Hän valitteli myös Ison-Britannian uhkausta tunkeutua väkisin lähetystöön Assangen kiinni saamiseksi. Tämä olisi vastoin kansainvälistä lakia, ministeri sanoi muun muassa The Guardianin mukaan.
Ecuador on ilmoittanut, että Assange saa pysyä lähetystössä vastakin. Britannia on sanonut, että turvapaikkapäätös ei muuttaisi mitään eikä estäisi mahdollista iskua.
Joka tapauksessa Assange ei voi poistua lähetystöstä turvallisin mielin, sillä silloin hänen pidättämiselleen on vähemmän esteitä.
Julian Assangea odotetaan Ruotsissa vastaamaan syytteisiin seksuaalirikoksista. Assange on kiistänyt teot ja pelkää joutuvansa Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin.
Wikileaksissa on vuodettu runsaasti diplomaattisähkeitä, mistä Assangea vaaditaan tilille USA:ssa.



















