Nokia on saamassa uuden tärkeän tukijan
- Työskentelemme läheisesti Microsoftin kanssa ymmärtääksemme mitkä heidän näkökulmansa ovat pelien navigointiin, Electronics Artsin operatiivinen johtaja Peter Moore kertoo.
Ennen Mooren lausuntoa vaikutti siltä, että peliyhtiö julkaisisi pelinsä Windows-alustalle vain jos sille maksettaisiin siitä. Yhdysvaltojen toiseksi suurin pelituottaja Electronic Arts on julkaissut pelejä Android-puhelimille ja Applen iPhonelle.
Electronic Artsin päätös julkaista pelejä myös Windows-puhelimille voi olla suuri tuki Microsoftille ja erityisesti Nokialle, arvioi Nomura-pankin analyytikko Richard Windsor.
EA:n ratkaisu voi saada myös monet muut sovelluskehittäjät kiinnostumaan Windows-puhelimista. Suuri sovellustarjonta voisi taas kiinnostaa uusia kuluttajia ostamaan Windows-laitteita.
Nokian odotetaan julkaisevan uusia Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmää käyttäviä puhelimia syyskuun alussa, kun yhtiö järjestää Helsingissä vuosittaisen Nokia World -tapahtumansa. Nokia aikoo tuoda uudet laitteensa kauppoihin loppuvuoden aikana.

















