Tuomari kumosi RIM:n patenttituomion

Liittovaltion piirituomari James Ware päätti, ettei Blacberry-älypuhelinten tekijä Research in Motion, RIM loukannut Mformation Technologies -yhtiön patenttia, joka koskee langattomien laitteiden etähallintaa.
Lisäksi tuomari päätti, että RIM voi hakea uutta oikeudenkäyntiä, mikäli tuomarin päätös kumotaan vetoomusoikeudessa. Tämä merkitsee sitä, että valamiehistön antamaa korvauspäätöstä ei voida panna toimeen ilman uutta oikeudenkäyntiä.
Mformation nosti kanteen RIM:iä vastaan vuonna 2008. Tämän kesän valamiesoikeudenkäynti kesti kuukauden ja päätyi 147,2 miljoonan dollarin korvauspäätökseen. RIM mukaan valamiehistöllä ei ollut riittävästi todistusaineistoa päätöksen tekemiseen ja tuomari oli lopulta samaa mieltä.
11 vuotta sitten RIM:n kohtalo oli vaakalaudalla viisi vuotta kestäneessä oikeudenkäynnissä, jossa patenttitrolli NTP sai jättikorvaukset valamiehistöltä. Lopulta RIM joutui maksamaan yli 600 miljoonan dollarin korvaukset jutun sopimiseksi.
Alkuviikosta RIM:n osakekurssi nousi, kun markkinahuhut väittivät, että Samsung olisi kiinnostunut lisensoimaan sen tuotteita. Samsung kuitenkin kiisti kiinnostuksensa. RIM:n tuotteiden kysynnän hiipuessa sen osakkeen arvo on laskenut 70 prosenttia tänä vuonna. Tuomarin myönteinen päätös nosti sitä vain 1,6 prosenttia.
















