Zyngan kakkonen lähtee
Facebook-viihdyttäjä Zynga ilmoittaa muutoksesta ylimmässä johdossa. Zynga kertoi SEC-raportissa keskiviikkona, että yhtiön operatiivinen johtaja John Schappert on eronnut tehtävistään ja luovuttanut jäsenyytensä hallituksessa välittömästi.
Asiaan ei Zyngan mukaan liity mitään erimielisyyksiä yhtiön toimintaan tai menettelytapoihin liittyen. Zynga ei kertonut, kuka palkataan Schappertin tilalle pääjohtaja Mark Pincusin alaisuuteen.
John Schappert siirtyi Zyngaan keväällä 2011 pelijätti Electronic Artsista. EA haastoi Zyngan viime viikolla oikeuteen oman pelinsä matkimisesta tuoreessa The Ville -pelissä. EA myös olettaa Zyngan saaneen luottamuksellista tietoa palkatessaan Schappertin ja kaksi muuta EA-pomoa.
Zynga myös raportoi selvästi odotuksia heikommasta tuloksesta heinäkuun lopulla. Sekä liikevaihto että tulos olivat pettymys markkinoille.
Zynga huomautti SEC-raportissaan arvostavansa kaikkea, mitä Schappert teki yhtiön hyväksi. Hän pysyy hyvissä väleissä Zyngan kanssa.


















