Digia osti Nokian Qt:n – pohtii laajentamista
Kaupan myötä Digia ottaa hoitaakseen kaiken Qt-teknologiaan liittyvän tuotekehityksen sekä lisensointi- ja palveluliiketoiminnan.
Digia suunnittelee tuovansa Qt-ohjelmistokehitysympäristön myös suosittuihin käyttöjärjestelmiin kuten Androidiin, iOS:ään ja Windows 8:iin, tiedotteessa kerrotaan.
Qt on alustariippumaton ohjelmistojen ja graafisten käyttöliittymien kehitystyökalu, jolla Nokia on kehittänyt uusia ohjelmia peruspuhelimiin. Kauppahintaa ei julkisteta.
Kaupan myötä enintään 125 työntekijää siirtyy Nokialta Digian palvelukseen. Suurin osa työntekijöistä on Oslossa ja Berliinissä. Näiden lisäksi työntekijöitä on myös Yhdysvalloissa ja Suomessa. Digia perustaa myös uuden tytäryhtiön Saksaan.
Digia osti Qt-lisensointiliiketoiminnan Nokialta maaliskuussa 2011. Yhtiön mukaan liiketoiminta on tämän jälkeen kehittynyt suotuisasti ja kasvanut merkittävästi.
Digia arvioi kaupalla olevan neutraali tulosvaikutus ja lievästi positiivinen vaikutus yhtiön kuluvan vuoden liikevaihtoon. Tulevina vuosina Digia arvioi Qt-liiketoiminnan kasvavan kannattavasti.
Qt-ohjelmistoteknologiaa käyttää yli 450 000 kehittäjää monella toimialalla.



















