Juoksijoista hologrammeja – ja stadioneista tyhjiä?
Lontoon olympialaisten it-toimittaja Atos heittää ilmaan erikoisen ennustuksen. Atos julkisti kisojen yhteydessä tulevaisuutta luotaavan Ascent at London 2012 -tutkimusraporttinsa, missä visiodiaan hologrammeja kilparadoille.
Raportin visioissa vuoden 2020 jälkeen urheilijat voivat kilpailla missä tahansa, paikasta riippumatta. 100 metrin sprintterit voivat juosta kotikaupungeissaan ja heidän juoksunsa voidaan välittää hologrammeina reaaliaikaisesti kisastadionille.
Raportin tarkoitus on auttaa Olympiakomiteaa sekä urheilun parissa työskenteleviä yrityksiä tekemään tulevaisuuden kannalta kriittisiä strategisia päätöksiä, joissa teknologian muutoksella on suuri rooli.
Mutta vaikka tekniikka sen mahdollistaisi, voidaan hologrammien houkuttelevuutta epäillä arvokisoissa ainakin sitten, kun uutuudenviehätys on laimentunut. Jo tänä vuonna on nähty esimerkiksi konsertti, missä edesmennyt Tupac Shakur esiintyi kaksiulotteisena hologrammina.
Lontoon olympialaisten sadan metrin finaalit sunnuntaina sähköistivät tunnelman stadionilla, kun maailman huiput paitsi kohtasivat toisensa radalla, myös ottivat yleisönsä humoristisilla elkeillään ja maneereillaan.
Jos maailman nopeimmat juoksijat eivät tulevaisuudessa vaivaudu paikan päälle kisapaikalle, ei vaivaudu yleisökään.
Toki suurin osa katsojista istui kotisohvillaan. Atos ennustaa, että vuonna 2020 tv-katsojat voivat seurata urheilijoiden suorituksia urheilijoiden silmien kautta ja valita itse vapaasti, mistä näkökulmasta haluavat kisat katsella.
Vuonna 2020 katsojat stadionilla voivat puolestaan saada eteensä näyttöruudut, jolloin "jokaisesta paikasta tulee eturivin paikka", Atos kuvailee.
Atosin raportin voi ladata yhtiön verkkosivuilta nimeä ja yhteystietoja vastaan.



















