Varmistus petti, Twitter kaatui taas
Mikroblogipalvelu Twitter kärsi torstaina uudesta ongelmasta, mikä esti käyttäjiä ympäri maailman pääsemästä palveluun.
Katko alkoi noin kello 18.20 Suomen aikaa ja päättyi noin klo 19.00. Kokonaan pulmasta päästiin eroon 20.25 mennessä, yhtiön Mazen Rawashdeh selvittää varsin pahoittelevassa blogikirjoituksessaan.
Viimeksi Twitter oli laajasti alhaalla noin viisi viikkoa sitten. Silloin syynä oli ohjelmisto-ongelma. Tänään ehdittiin jo miettiä, onko Twitter palaamassa takaisin vanhoihin huonoihin aikoihin, jolloin katkot olivat kiusallisen yleisiä.
Tämänkertaisen ongelman näyttää selittävän onneton yhteensattuma datakeskuksissa.
– Datakeskukset suunnitellaan redundanteiksi. Kun yksi järjestelmä pettää, rinnakkainen järjestelmä astuu tilalle. Huomionarvoista tämänpäiväisessä katkossa oli kahden rinnakkaisen järjestelmän sattumanvarainen pettäminen melkein samaan aikaan, Rawashdeh toteaa.



















