Mitä ihmettä Meego-puhelin teki Nokian esityksessä?
Eilen tuloksensa julkistanut matkapuhelinyhtiö Nokia piti tuloksen ja näkymiensä tiimoilta analyytikkopuhelun, jossa tulosta kommentoivat muun muassa yhtiön toimitusjohtaja Stephen Elop ja talous- ja rahoitusjohtaja Timo Ihamuotila.
Puhelua seuranneet hieraisivat silmiään, kun puhe siirtyi Nokian sijaintipalveluihin. Puhelun oheisen diaesityksen kalvon kuvituksena oli nimittäin päivänselvästi Nokian viime vuoden lopulla julkaistu N9-älypuhelin.
Oudoksi asian tekee se, että N9 käyttää Meego-käyttöjärjestelmää, jonka kehittämisestä Nokia on jo luopunut.
Symbianin korvaajaksi suunniteltu Meego päätettiin toimitusjohtaja Elopin johdolla vaihtaa Microsoftin Windows Phoneen, ja N9 näyttää jäävän Nokian ainoaksi Meego-puhelimeksi.
Nokian viestinnän mukaan N9:n esiintyminen analyytikkopuhelun kalvoissa ei ole mitenkään outoa, vaikkei laite olekaan enää Nokialle kovinkaan merkityksellinen.
– Se oli siellä ihan siitä syystä, että Nokia N9 on edelleen meidän tuoteportfoliossamme ja myynnissä. Se on selitys miksi se oli esillä, Nokian viestinnästä kommentoidaan.
– Tämä ei ole missään nimessä outoa, Nokia sanoo.
Vastikään kuultiin, että Meego-laitteet eivät sittenkään jää vain N9:ään, sillä ex-nokialaisten perustama Jolla Mobile aikoo tuoda markkinoille omia Meego-laitteitaan.




















