Kirjaudu ▼
 

"Uhka Nokian kuolemasta ei ole välitön"

Jussi Nukari / Lehtikuva
"Uhka Nokian kuolemasta ei ole välitön"
Matkapuhelinyhtiö Nokia teki toisella vuosineljänneksellä raskaat tappiot, mutta tulos ylitti kuitenkin analyytikkojen odotukset.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Odotuksia parempi tulos kertoo ruotsalaisen Swedbankin analyytikko Håkan Wrannen mukaan, että Nokian kuolemasta ei kannata vielä kuuluttaa julkisesti.

– Nokian osavuosikatsauksesta löytyy positiivisia merkkejä verrattuna odotuksiin, Wranne sanoo It-viikolle.

Yksi myönteisimmistä uutisista liittyy Nokian kassavirtaan. Odotuksissa oli, että Nokian liiketoiminnan kassavirta olisi miinuksella ja että kassa olisi supistunut viime vuoden huhti-kesäkuusta. Nokian nettokassa ja muut likvidit varat olivat kuitenkin kesäkuun lopussa kasvaneet 4,2 miljardia euroon viime vuoden 3,9 miljardista eurosta.

– Ottaen huomioon, että yhtiöllä on edelleen paljon käteistä, uhka Nokian kuolemasta ei ole välitön, Wranne sanoo.

Analyytikon mukaan myöskään Nokian matkapuhelinmyynti ei ollut yhtä suuressa syöksyssä kuin ajateltiin. Nokia myi toisella neljänneksellä 83,7 miljoonaa matkapuhelinta, joista älypuhelimia oli 10,2 miljoonaa kappaletta. Viime vuoden huhti-kesäkuussa puhelinmyynti oli yhteensä 88,5 miljoonaa kappaletta, ja älypuhelimia myytiin 16,7 miljoonaa kappaletta.

– Yhtiö ei ole menettämässä jalansijaa älypuhelimissa yhtä nopeasti kuin odotetaan, Wranne kommentoi Nokian puhelinmyyntiä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hänen mukaansa Nokia laski kolmannen vuosineljänneksen odotuksia odotusten mukaisesti. Vuoden viimeisen neljänneksen näkymät ovat vielä epäselvät, Wranne sanoo. Nokian loppuvuoteen vaikuttaa paljon se, milloin uusi Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmä julkaistaan.

– Lähitulevaisuudessa Nokian osakkeella on nousupaineita, Wranne sanoo.

Osake onkin tulosraportin jälkeen lähtenyt vahvaan nousuun. Vähän ennen kello 14 Nokia oli vahvistunut 1,56 euroon, jossa on nousua lähes 14 prosenttia eilisestä päätöskurssista.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset Swedbank Nokia
Ihmiset Håkan Wranne

Kommentit (4)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ja koskahan tulee siihen Nielsen raporttiin korjaus, yhteensä vain 300000 Lumiaa jenkeissä..HAH..=)
Anonyymi: Nimetön 19.7.2012 18:21

Anonyymi
Se on syövän tapainen "kuoleman uhka ei ole välitön, mutta väistämätön".
Anonyymi: torni 19.7.2012 23:44

Anonyymi
Mitä nopeammin Elop saadaan pihalle yhtiöstä, sen parempi yhtiölle!

Uudella hallituksen puheenjohtajalla tulee olla kanttia, lopettaa Elopin tuhon tie!

Lopettaa toimitusjohtajan omien tuotteiden mollaamisen ja sallia uusia laitteita markkinoille jotka ei Eloppia miellyttäisi!
Anonyymi: Kössi K 22.7.2012 12:08

Anonyymi
Nokia menettää kassaa, Nokia menettää rahaa, Nokia menee konkurssiin!

Hulahola jee jee!!!!
Anonyymi: Samsung 23.7.2012 10:27
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Uutisotsikot