Microsoft: "Tekninen vika" hävitti valintaruudun
Ohjelmistoyhtiö Microsoft selittää, että yhtiön joutuminen jälleen Euroopan unionin (EU) komission hampaisiin johtuu teknisestä viasta.
Komissio epäilee, että Microsoft ei ole esittänyt Windows 7 Service Pack 1 -päivityksen yhteydessä käyttäjille vaihtoehtoa valita tietokoneisiin muuta nettiselainta kuin yhtiön oma Internet Explorer.
Microsoftin mukaan se, että se ei kyennyt tarjoamaan käyttäjille vaihtoehtoisia selaimia johtui teknisestä viasta. Yhtiön mukaan se on jo ryhtynyt toimiin ongelman korjaamiseksi.
– Teknisestä viasta johtuen emme onnistuneet näyttämään selaimen valintanäyttöä niillä tietokoneilla, jotka tulivat valmiiksi Windows 7:n Service Pack 1 -päivityksellä varustettuina, Microsoft sanoo lausunnossaan.
– Samalla kun olemme ryhtyneet välittömiin toimiin ongelman korjaamiseksi, pahoittelemme syvästi tämän virheen syntymistä ja pyydämme anteeksi, lausunnossa sanotaan.
EU:n kilpailukomissaari Joaquin Almunia sanoi tänään, että komissio on ryhtynyt tutkimuksiin asian selvittämiseksi. Komissaarin mukaan Microsoft on vahvistanut komissiolle, ettei valintaruutua ole näytetty kuluttajille sitten helmikuun 2011.
Komissio on aiemmin sakottanut Microsoftia Explorerin tyrkyttämisestä kuluttajille ennätykselliset 860 miljoonaa euroa. Komissio on määrännyt yhtiön tarjoamaan myös vaihtoehtoisia selaimia.
Microsoftin mukaan sitä voivat kohdata nyt uudet sanktiot komission määräysten rikkomisesta.


















