Google kävi YouTube-rippaajien kimppuun
Google on lähestynyt eri verkkopalveluja uhkauksella oikeustoimista, TorrentFreak kertoo. Palveluja yhdistää se, että ne tarjoavat käyttäjilleen mp3-äänitiedostoja, jotka on niin sanotusti "ripattu" YouTube-videopalvelun tiedostoista.
Yksi kohteista on yli miljoona kävijää päivässä kerännyt YouTube-MP3.org. Google syyttää palvelua YouTuben ohjelmointirajapinnan väärinkäytöstä. Palvelu puolestaan kiistää käyttäneensä rajapintaa ja sanoo tehneensä mp3-tiedostot toisella tavalla.
Google on joka tapauksessa käskenyt palvelua lopettamaan toimintansa ja on jo estänyt sen palvelimia ottamasta yhteyttä YouTubeen. Googlen mukaan YouTube-MP3.orgin toimilla voi olla "oikeudellisia seurauksia".
Palvelu on vastannut Googlelle ja yrittää käynnistää vuoropuhelua. Mutta Googlen linja näyttää olevan selvä, sillä yhtiö on lähestynyt samanlaisella uhkauksella ainakin yhtä vastaavaa verkkopalvelua.
Google on toki joutunut itsekin ongelmiin YouTuben sisällön vuoksi. Palvelussa on paljon luvatonta sisältöä, kuten tekijänoikeuksilla suojattua musiikkia, videoita ja tv-lähetyksiä. Niitä poistetaan sitä mukaa, kun ilmoituksia oikeuksienhaltijoilta satelee.
Eri oikeusistuimissa on esitetty eriäviä mielipiteitä, ovatko Googlen toimenpiteet luvattoman sisällön siivoamiseksi riittäviä.


















