Poliisi epäilee: Pohjois-Korea hyökkäsi peleillä Etelä-Koreaan
Soulin poliisi on pidättänyt eteläkorealaisen miehen epäiltynä saastutettujen verkkopelien tilaamisesta Pohjois-Korean tiedustelulta ja niiden myymisestä voitolla eteläkorealaisille pelisivustoille.
Asiasta kertovan Korea JoongAng Dailyn mukaan peleillä tartutettiin tietokoneita osaksi bottiverkkoa, jolla tehtiin palvelunestohyökkäyksiä Soulin kansainvälistä lentokenttää vastaan maaliskuussa 2011.
Poliisi sanoi lehden mukaan tutkivansa myös mahdollisuutta, että Pohjois-Korea asetti myöhemmin Stuxnetin veroisen viruksen lentokentän lennonjohtoon.
Ajatus äärimmäisen köyhän Pohjois-Korean edistyneistä kybersotataidoista voi kuulostaa ensin epäuskottavalta. Mutta maa kanavoi valtavasti rahaa asevoimiinsa, ja eteläkorealainen asiantuntija arvioi äskettäin, että Pohjois-Korean edellä kybersotavalmiudessa ovat vain Yhdysvallat ja Venäjä.
Pohjois-Koreaa epäiltiin vuonna 2009 laajoista palvelunestohyökkäyksistä Etelä-Korean hallintoa vastaan, joskin joidenkin todisteiden mukaan Pohjois-Korea ei ollut iskujen takana.
Kybersotien vaara on nyt entistä enemmän tapetilla, kun Yhdysvaltain virusiskuista Irania vastaan saatiin uusia todisteita. F-Secure pelkää Yhdysvaltojen avanneen Pandoran lippaan, mikä voi johtaa arvaamattomiin seurauksiin.
Pelikauppiaan pidätyksestä kertoi myös tietoturvayhtiö Sophos.

















