Tuhansia uhkaa nettisulku – Google rientää apuun
Internet-yhtiö toistaa viimekesäisen kokeilun, missä se varoitti jopa miljoonaa henkeä tietokoneen haittaohjelmatartunnasta.
Googlen mukaan tällä kertaa syynä on DNSChanger-haittaohjelma. Sen luoneet rikolliset on enimmäkseen yhytetty, mutta sadat tuhannet tietokoneet ovat yhä haittaohjelman vallassa.
DNSChanger muutti koneiden nettiasetuksia, jotta ne ottaisivat yhteyttä haitallisiin palvelimiin. FBI korvasi palvelimet omillaan, mutta ne vedetään linjoilta 9. heinäkuuta. Ensimmäinen takaraja oli maaliskuussa, mutta FBI antoi lisäaikaa.
Google on alkanut esittää hakukoneessaan varoitusta, joka näkyy vain, jos koneessa on tunnistettava tartunta. Joissakin tapauksissa saastunut kone ei välttämättä laukaise Googlen varoitusta. Yhtiö arvioi tavoittavansa noin puoli miljoonaa henkeä, joille jää vielä aikaa puhdistaa koneensa ennen takarajaa.
– Tavoitteemme on lisätä tietoisuutta DNSChangerista siitä kärsivien käyttäjien keskuudessa. Uskomme, että suoraan käyttäjille viestittäminen luotetulla sivustolla ja heidän suosimallaan kielellä tuottaa parhaan mahdollisen tuloksen, Googlen Damian Menscher kirjoittaa blogissa.
Usein on uutisoitu, että saastunut tietokone menettää nettiyhteyden kokonaan, kun FBI katkaisee yhteydet palvelimiinsa. Googlen mukaan seurauksena voi olla myös "vain" yhteyden hidastuminen.




















