Suojat ylös: Star Trek Onlinen tekijä murrettiin
Star Trek Onlinestä ja muista verkon moninpeleistä tunnettu Cryptic Studios varoitti käyttäjiä tietomurrosta.
Viime keskiviikkona julkaistun ilmoituksen mukaan yhteen käyttäjätietokantaan on tunkeuduttu ja seurauksena käyttäjätilien nimet, käyttäjätunnukset ja salatut salasanat vaarantuivat. Suojauksesta huolimatta murtaja on onnistunut selvittämään osan salasanoista.
Ei ole selvää, kuinka monen pelaajan tiedot ovat vaarantuneet. Kaikki tietokannan salasanat on nollattu. Merkillisintä (ja ehkä tuomittavinta) on, että Crypticin mukaan murto tapahtui jo joulukuussa 2010 eli yli 14 kuukautta sitten.
Cryptic sanoo huomanneensa murron vasta äskettäin tehostetun tietoturvan ansiosta. Tapauksella on potentiaalia paisua vieläkin pahemmaksi, sillä murtaja saattoi päästä käsiksi esimerkiksi pelaajien nimiin, sähköpostiosoitteisiin ja luottokorttien "kuuteen ensimmäiseen ja neljään viimeiseen numeroon". Ei ole vielä näyttöä, että ylimääräisiin tietoihin käytiin käsiksi.
Crypticin ilmoitus on aiheuttanut hämmennystä tietoturvapiireissä. Ainakin Sophos otti uutisen vastaan varsin kriittisesti.



















