Kirjaudu ▼
 

Nokia vajosi roskalainaluokkaan

Lehtikuva
Nokia vajosi roskalainaluokkaan
Matkapuhelinvalmistajanpitkät joukkolainat eivät ole enää sijoituskelpoisia, luottoluokitusyhtiö Fitch arvioi.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Luottoluokitusyhtiö Fitch laski tänään Nokian luottoluokituksen tasolle BB+, kun luokitus aiemmin oli BBB-. Muutos tarkoittaa sitä, että Nokian lainat putoavat niin sanottuun roskalainaluokkaan, jota ei pidetä sijoituskelpoisena.

Fitchin mukaan Nokian luokitusnäkymät ovat negatiiviset. Tämä tarkoittaa sitä, että luokitus voi heikentyä entisestään tulevaisuudessa.

Nokian talous- ja rahoitusjohtajan Timo Ihamuotilan mukaan yhtiö aikoo ryhtyä ripeisiin toimiin yhtiön tulevan kasvun ja menestyksen turvaamiseksi.

– Nokia jatkaa keskittymistään yhtiön kulujen laskemiseen, kassavirran parantamiseen ja vahvan taloudellisen aseman ylläpitämiseen, Ihamuotila sanoo yhtiön tiedotteessa.

Nokia kertoo, että yhtiön bruttokassa oli maaliskuun lopussa noin 9,8 miljardia euroa. Nettokassa oli ensimmäisen neljänneksen lopussa noin 4,9 miljardia euroa.

Moody's laski
viime viikolla

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Fitch on liikevaihdoltaan pienin kolmesta suuresta luottoluokitusyhtiöstä.

Viime viikolla luottoluokitusyhtiö Moody's laski Nokian pitkien lainojen luottoluokitusta yhdellä pykälällä tasolle Baa3, kun se aiemmin oli Baa2. Baa3 on Moody'sin asteikolla alin mahdollinen sijoituskelpoinen luokka.

Myös Moody'sin mukaan Nokian luokitusnäkymät ovat negatiiviset eli luokitus uhkaa laskea tulevaisuudessa edelleen.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Yritykset Moody´s Nokia Fitch

Kommentit (15)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei voi väittää että olisin pahoillani tästä uutisesta. hehe.
Anonyymi: mitäs hyppäsi pahan 24.4.2012 14:22

Anonyymi
Ensimmäinen viesti todistaa että peukuttaja on Nokia fani joka ei kestä totuutta että Nokia romahtaa ja Apple ja Google menestyy parempien tuotteiden ansiosta.
Anonyymi: Nimetön 24.4.2012 14:25

Anonyymi
Eli Salosta tulee taas kauppala muutaman vuoden kuluttua kun kaikki äkillisen muutoksen apurahat on syöty korjatessa homekouluja ja maksaessa myyntijohtajan järjetöntä KIINTEÄÄ kuukausipalkkaa.
Ja kaikkien entisten kunnanjohtajien jotka ovat "muutosjohtajia". Nostava palkkaa ja pyörittävät omia firmoja kaikki, ei mitään järkevää tekemistä.
Kiitos vaan Elop. Meego rules. Menen ja ostan N9:n ihan piruuttani! Vaikka ei saisi YHTÄÄN sovellusta ikinä!
Anonyymi: Jayrton 24.4.2012 14:34

Anonyymi
Eihän toi ole suinkaan alin luokka.
Anonyymi: Buhuu-luokitus on ol 24.4.2012 14:40

Anonyymi
Nokiaa muutetaan nyt RAHAKSI keinolla millä hyvänsä! Mutta ei suomalaisille.
Anonyymi: M. Oney 24.4.2012 14:51

Anonyymi
Ostin N9:n viime vuonna ihan piruuttani. N9:n kanssa on ollut kaksi ongelmaa. 1) Nokia ei ole julkistanut N9:n myyntimääriä suhteessa Lumiaan, joten protestini meni osittain mönkään. 2) Lumia näyttää samalta kuin N9. Ei hyvä. Ketuttaa paljon. Roskapuhehelin näyttää samalta kuin on N9.

N9 + Qt olisi pitänyt salolaiset leivänsyrjässä kiinni.
Anonyymi: ABC 24.4.2012 15:04

Anonyymi
Nokiaa muutetaan nyt RAHAKSI keinolla millä hyvänsä! Mutta ei suomalaisille.


Suomalainen oli omassa "yhden totuuden kuplassa" taas myöhässä, kun muut on jo haaskalla.
Anonyymi: Ei vieläkään opita - 24.4.2012 15:12

Anonyymi
Koska nämä suomalaiset Nokia-fanit eli Microsoft-fanit heräävät kun heidän reality distortion field puhkaistaan ja näkevät muiden olleen oikeassa?

Nokia ei enää ikinä tule nousemaan ylös ykköseksi.
Jos Nokia alkaa menestymään, samalla alkaa kaikki muut WP valmistajat.

Nokia on ikuisesti nyt OEM Microsoftille.
Anonyymi: Nimetön 24.4.2012 16:34

Anonyymi
Nokia on ikuisesti nyt OEM Microsoftille.


Ei ikuisesti. Vain niin kauan kuin Nokia yrityksenä on olemassa, eli ei enää kovin kauaa.
Anonyymi: Realisti 24.4.2012 17:15

Anonyymi
iTrollit trollaa taas
Anonyymi: Nimetön 24.4.2012 17:35
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.