Googlen wlan-vakoilu jätti "avonaisia kysymyksiä"
Poliitikko Ed Markey vaatii uusia selvityksiä Googlen Street View -vakoilusta. Yhdysvaltalainen kongressiedustaja toivoo kongressiin välitöntä kuulemistilaisuutta, jossa "tämä vakava tilanne" selvitettäisiin perin pohjin.
Markey esitti toiveensa sen jälkeen, kun viestintäkomissio FCC sakotti Googlea nimellisesti Street View -tutkinnan häirinnästä. FCC on pyrkinyt selvittämään vuosia kestänyttä tietojen keräämistä avoimista wlan-verkoista. Kerääjinä toimivat Googlen katukuvausautot.
Sakkojen ohella vähemmälle huomiolle on voinut jäädä, että FCC ei sanonut Googlen rikkoneen lakia.
– Ne olosuhteet, jotka ympäröivät henkilökohtaisten tietojen salakähmäistä lappamista Googlelle, jättävät useita vastaamattomia kysymyksiä, Markey toteaa.
Edward Markey on ollut eri otteisiin Googlen kimpussa. Hän on yksi syy, miksi Yhdysvaltain kauppakomissio FTC saattaa langettaa Googlelle pian sakot käyttäjien luvattomasta seurannasta Safari-selaimen kautta.
Kongressimiehen ohella uutta tutkintaa vaatii myös kansalaisjärjestö Epic, Cnet News.com kertoo. Epic haluaa Yhdysvaltain oikeusministeriön ottavan kantaa, rikkoiko Google lakia vai ei.


















