Kirjaudu ▼
 

Microsoft venkoili, palkitsi lopulta Android-käyttäjän

Samsung
Microsoft venkoili, palkitsi lopulta Android-käyttäjän
Galaxy Nexus oli nopeampi.
Microsoft pyytää lahjojen kanssa anteeksi bloggaajalta, joka pakotettiin häviämään Windows Phonen nopeutta mainostava kilpailu.
Tuomas Linnake
27.3.2012 15:39
36

Skatter Tech -verkkojulkaisua pyörittävä Sahas Katta ei ehtinyt kauan harmitella käyntiään Santa Claran Microsoft Storessa, kun yhtiöltä herui anteeksipyyntö.

Katta otti osaa Microsoftin kilpailuun, jonka on tarkoitus todistaa Windows Phonen nopeutta kilpailijoihin verrattuna. Kauppa tarjosi voittajalle tuhannen dollarin kannettavaa tietokonetta.

Katta osallistui Samsung Galaxy Nexus -puhelimellaan ja yllättyi tarjotusta haasteesta. Puhelin piti sulkea, ja tehtävänä oli esittää mahdollisimman nopeasti kahden eri kaupungin sää.

Katta käytti hyväkseen Androidin pika-avausta ja sitä, että hänellä sattui olemaan avausruudulla valmiina kahden Kalifornian kaupungin sää. Hän huusi "valmis" juuri ennen kaupan edustajaa.

Microsoft kuitenkin intti, että Katta oli hävinnyt. Hän yritti perustella voittoaan kaupan eri työntekijöille turhaan. Lopulta hänelle väitettiin, että tarkoitus olikin ollut esittää kahden eri osavaltioissa sijaitsevan kaupungin sää. Sahas Katta poistui liikkeestä vakuuttuneena, että nopeuskisaan osallistuvilla ei koskaan ollut edes mahdollisuutta voittaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Hän kirjoitti kokemuksistaan selonteon Skatter Techiin. Uutinen levisi nopeasti verkossa. Pian Microsoftin edustaja tweettasi, että Katta saa paitsi anteeksipyynnön, myös kannettavan ja lisäksi Windows-puhelimen.

Katta on laittanut kyseisen HP-kannettavan ja Nokia Lumia 800 -puhelimen huutokauppaan. Rahat menevät hyväntekeväisyyteen.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (36)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
=D Fail
Nimetön 27.3.2012 15:49

Anonyymi
Onpa tehty iso juttu kaupan työntekijöiden virheestä.
Nimetön 27.3.2012 15:54

Anonyymi
Ei ymmärrä miksi Microsoft turvautuu tälläiseen Apple-markkinointiin.

Miten edes kehtaavat.
Applen mukana tyhmyy 27.3.2012 15:59

Anonyymi
porsaanreiäthän löytyy melkee yhtä helposti kun suomen laista =D
ms failas 27.3.2012 15:59

Anonyymi
"Microsoft kuitenki intti" Onko toimittajan mielestä Microsoft tämä kaupan työntekijä??
Nimetön 27.3.2012 16:02

Anonyymi
Miksi Nokia hyppäsi palavalta öljylautalta jääkylmään veteen, vaikka vieressä olisi ollut pelastusvene (=Android)?
Android on tulevaisu 27.3.2012 16:03

Anonyymi
Microsoft olisi voinut pelata tuossa ihan rehellisesti. Tuo kisa on muutenkin ihan tyhmä, se MS:n haastaja itse sanoo sen, mitä pitää tehdä. Haaste pitäisi tulla puolueettomalta 3. osapuolelta. Eli ei mitään käyttöä. Hyvä käytti WP silti on.
Nimetön 27.3.2012 16:09

Anonyymi
Tarkkuutta kilpailun sääntöihin Microsoft. Ei pidä olla Apple ja myydä epäkuranttia tavaraa.
Microsoft asiakkaat, toisin kuin Applen, vaativat vastinetta rahalle.
Nimetön 27.3.2012 16:14

Anonyymi
Olishan näyttöön voinut laittaa maalarinteipin ja kirjoittaa siihen kahden kaupungin lämpötila etukäteen. Varmasti vielä nopeampaa.

Tää Katta oli etukäteen disabloinut näytön lukituksen ja pistänyt widgetit valmiiksi. Fiksu tyyppi, mutta eipä taida normaalisti käyttää puhelinta noin. Eiköhän näytön lukitus ole päällä? Vaikka anteron käyttäjä on ehkä luovuttanut, koska puhelin muutenkin soittelee ja tekstailee itsekseen, niin aivan sama pitääkö näytön lukitusta päällä.
Nimetön 27.3.2012 16:18

Anonyymi
Eipä ole ainoa uhri tuossa kampanjassa. Lisäksi Microsoft on antanut tarkat ohjeet työntekijöillensä siitä, mitä testiä käytetään mitäkin luuria vastaan ja millä esikonfiguraatiolla. Esim. iPhonea vastaan ei kilpailla koskaan kameralla.
Pelkkä farssi 27.3.2012 16:26
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 
Viikon kommentoiduimmat
Dilbert on muuttanut. Lue Dilbert Taloussanomien etusivulta