Google maksaa maltaita hakkereille
Internet-yhtiö Google on varannut yhteensä miljoona dollaria palkintorahaa ensi viikon murtokilpailuun. Kisassa tietotekniikan himoharrastajat yrittävät keplotella itsensä vieraan tietokoneen valtiaaksi eri ohjelmistojen haavoittuvuuksien avulla.
CanSecWest-tapahtuman osana järjestettävä Pwn2Own-hakkerointikilpa pidetään 7. – 9. maaliskuuta. Google altistaa iskuille Chrome-selaimensa.
Googlen pääpalkinto on 60 000 dollaria, joka jaetaan jokaisesta toimivasta hyökkäyksestä, jossa käytetään hyväksi Chromen haavoittuvuuksia tietokoneen kaappaamiseksi Windows 7 -ympäristössä. Myös alempia palkintoja on tarjolla. Kaikki voittajat saavat Chromebook-kannettavan.
Google tuki viime vuoden hakkerikisaa huomattavasti vaatimattomammalla summalla. Chromea ei ole onnistuttu vielä murtamaan Pwn2Own-kilpailussa, mutta yhtiö toivoo isompien palkintojen maksimoivan mahdollisuudet toimivan murtokeinon löytymiseksi.
Yhtiö kannustaa hakkereita murtamaan selaimen, koska se tarjoaa mahdollisuuden oppia omista virheistä ja tehostaa selaimen suojaa käyttäjille.
Google aikoi toimia Pwn2Own-kilpailun sponsorina. Yhtiö vetäytyi, kun kävi ilmi, että osallistujien ei enää tarvitse paljastaa valmistajille hyökkäyksiään tai edes kaikkia niissä käyttämiään haavoittuvuuksia.
Google tosin mainitaan yhä sponsorina kisan verkkosivuilla.




















