Lehti: Googlen silmälasit myyntiin tänä vuonna
Googlen odotetut, mutta julkistamattomat, älysilmälasit tulevat myyntiin ennen vuoden loppua, New York Times kirjoittaa. Lehden lähteinä on useita Googlen työntekijöitä, jotka halusivat pysyä asiassa nimettöminä.
Lasit esittävät tosiaikaista tietoa esimerkiksi käyttäjän ympäristöstä. New York Timesin tiedot mukailevat aiempia oletuksia Googlen X-laboratorion kehittämistä laseista, jotka eivät ole kauttaaltaan näyttöä, vaan jotka esittävät tietoa vain yhdessä nurkassa.
Silmälasien hinnaksi lähteet ennakoivat muutamia satoja dollareita. Kuten on oletettu, lasit ajavat Android-käyttöjärjestelmää. Mukana on joko 3G- tai 4G-yhteys, paikannus ja liikkeentunnistus. Viimeksi mainittu liittynee väitteisiin, että silmälaseja ohjataan hienovaraisin pään liikkein.
Laseissa uskotaan olevan myös alhaisen tarkkuuden kamera. X-tiimi tiettävästi keskustelee aktiivisesti lasien vaikutuksesta tietosuojaan, sillä viimeinen asia, mitä Google nyt kaipaa, on lisää yksityisyyshuolia. Google haluaa ihmisten tietävän, kun heitä kuvataan silmälaseilla.






























Kommentit (5)
Säteily on heikkoa, ei se syöpää aiheuta. Muhjuttaa vain aivokudosta sen verran että verkkokalvoille heijastetut mainokset syöpyvät syvemmälle alitajuntaan. Sekään ei haittaa, luota vain että chairman Schmidt tietää kyllä mitä tarvitset.