Avaruushissistä halutaan nopeasti totta

ESA ©2009
Avaruushissistä halutaan nopeasti totta
Japanilainen rakennusyhtiö virittelee globaalia yhteistyötä mahdottomalta tuntuvaa projektia varten, The Yomiuri Shimbun kertoo.
Tuomas Linnake
22.2.2012 23:48
Kommentit 35

Avaruushissi on tieteisfantasiaan vahvasti liitetty uskomaton rakennelma. Jos fuusiovoima on aina 50 vuoden päässä, ei avaruushissi tunnu lainkaan edes tämän vuosisadan hankkeelta.

Merkittävä japanilainen rakennusyhtiö aikoo kuitenkin muuttaa fantasian todeksi. Obayashi Corp. paljasti suunnitelman ihmisiä avaruuteen kuljettavasta hissijärjestelmästä, joka voisi olla toiminnassa ehkä jo vuonna 2050.

Hissin mittasuhteet ovat valtavat, The Yomiuri Shimbun -lehti kertoo. Pääteasema sijaitsisi 36 000 kilometrin korkeudessa. Vertailun vuoksi kansainvälinen avaruusasema kiertää Maata alle 400 kilometrin korkeudella.

Hissiin kuuluva vastapaino ulottuisi 96 000 kilometrin etäisyydelle maanpinnasta. Se on noin neljäsosa matkasta Kuuhun.

Avainteknologiana ovat vaijereihin tarvittavat hiilinanoputket, jotka ovat 20 kertaa terästä vahvempia. Obayashi korostaa, että suurimpia kysymysmerkkejä on kyky valmistaa nanoputkia järkevään hintaan.

On myös oletettu, että 20-kertainen lujuus ei vielä riitä mihinkään, kun puhutaan avaruushissin aiheuttamista valtavista rasitteista vaijereille.

Toinen ratkaiseva kysymys on, pystyvätkö organisaatiot ympäri maailman yhteistyöhön hissin toteuttamiseksi. Kuten kansainvälinen avaruusasema, ei avaruushissin kaltainen hanke oikein sovi vain yhden yrityksen tai maan hankkeeksi.

Maailmanpoliittinen tilanne myös askarruttaa. Jos terrorismi on edelleen merkittävä uhka vuonna 2050, olisi avaruushissi mitä otollisin kohde.

Viikon
matka

Obayashi Corp. ei edes yritä arvailla, mitä avaruushissi maksaisi. Matka hissin pääteasemalle kestäisi päälle viikon, kun matkanopeus on 200 kilometriä tunnissa.

Yomiuri Shimbunin uutinen jättää avoimeksi, mistä vaadittu vastapaino saataisiin avaruuteen. Joissakin teorioissa sellaiseksi on esitetty Maan läheisyyteen hinattavaa asteroidia. Teknologia asteroidien kuljettamiseksi yhtään minnekään ei ainakaan lukeudu lähitulevaisuuden visioihin.

Myös Googlen uskotaan miettivän avaruushissejä monien muiden projektien ohella salaisessa X-laboratoriossaan. Näihin muihin projekteihin lukeutuvat vahvojen oletusten perusteella todellisuutta täydentävät silmälasit.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (35)

Huono 0
Luulenpa että ihmiskunta keskittyy mieluummin sotimiseen kuin tällaisiin asioihin, kuten avaruushissi...
Rahaa on, mutta mihin sitä käytetään?
Nooh, jos maailma vähän viisastuisi ja porukka osaisi puhaltaa yhteen hiileen... TOSIN tuskin näin tulee käymään... Venäjäkin tahtoo varustautua kovaa kyytiä lännen varalle.... Tiedä mitä ikävää me keksimme :D
Huono 6
Mitäs siellä hissin yläpäässä sitten on, kun mennään avaruusasemistakin ohi?
Pointless?
Huono 2
Mielenkiintoinen tuo vastapaino, eli vastapaino mille?
Lukija
Huono 5
Too bad aika ei oo ku 2012 loppuu saakka
Taas tätä idioottien lasten tasolle jääneiden vajakkien haavepaskaa. Lopettakaa nyt jo tämänkin typeryyden toistuva uutisoiminen. Tuollaiset naurettavat fantasiat eivät ole todellisuutta eivätkä oikeassa elämässä mahdollisia. Keskittykää johonkin todellisiin ja järkeviin asioihin.
Lasten maanpinnalle palauttaja
Huono 0
Kylhän tuon mahdollista luulis olevan kuhan saa tarpeeks kestävät materiaalit tehtyä. Mitä kauemmaksi maan pinnasta mennään, sitä vähemmän rasitusta painovoima enään aiheuttaa. Rakennus vaiheessa on tietty ongelmia kuten tuuli ja muut luonnon voimat. Mutta kun se avaruuteen saakka saadaaan, niin vastapainohan siellä auttaa pitämään hökkelin sitten pystyssä ja paikallaan.

Jos aattelee että vedettäisiin yksi naru avaruuteen jonkun raketin voimalla ja se saataisiin siellä pysymään tavalla tai toisella (vastapaino/raketti moottori/tms.), niin sillähän voisi jo kuskata tavaraa avaruuteen, kun siihen laittaisi jonkun pienen robotin joka osa liikkua narua pitkin. Tuotahan voi sitten skaalata niinkin pitkälle että saa ihmisiä kuskattua.
Kyllä se joskus tulee
Huono 3
Kylhän tuon mahdollista luulis olevan kuhan saa tarpeeks kestävät materiaalit tehtyä. Mitä kauemmaksi maan pinnasta mennään, sitä vähemmän rasitusta painovoima enään aiheuttaa. Rakennus vaiheessa on tietty ongelmia kuten tuuli ja muut luonnon voimat. Mutta kun se avaruuteen saakka saadaaan, niin vastapainohan siellä auttaa pitämään hökkelin sitten pystyssä ja paikallaan.

Jos aattelee että vedettäisiin yksi naru avaruuteen jonkun raketin voimalla ja se saataisiin siellä pysymään tavalla tai toisella (vastapaino/raketti moottori/tms.), niin sillähän voisi jo kuskata tavaraa avaruuteen, kun siihen laittaisi jonkun pienen robotin joka osa liikkua narua pitkin. Tuotahan voi sitten skaalata niinkin pitkälle että saa ihmisiä kuskattua.

Niin, tuosta vastapainosta vielä vaan, että noissa korkeuksissa ei sitä painovoimaa juurikaan enään ole, joten mitä voimaa vastaan tuo vastapaino olisi? Sitä tässä ihmettelen. Eihän tuolta nuo satelliititkaan tule enään alas painovoiman vaikututksesta vaikka ovat tuon hissin suunniteltua lakikorkeutta huomattavasti "lähempänä" tätä maaksi kutsuttua hukkaputkea. Mutta, kait nuo insinöörit ja näiden artikkelien kirjoittajan tietää..
Lukija
Huono 0
Hmm.. Mites olis keskipakovoima?
Tuumailija
Huono 0
vastapaino pitää narun avaruudessa kun hissiä käytetään
olikohan tämä kuitenkin trollikysymys?
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949