Savander TE:ssä: Työn hinta ei ratkaissut Nokian Salon tehtaalla
– Ei. Työvoimakustannus on todella pieni osuus nykypäivän älypuhelimessa, Nokian johtaja Niklas Savander sanoo Talouselämä-lehdessä.
Nokia aikoo lopettaa kännyköiden kokoonpanon yhtiön Salon tehtaalla. Työt siirtyvät Aasiaan. Salon tehtaalle jää muutoksen jälkeen puhelinten räätälöinti.
Savanderin mukaan siirron peruste on Nokian ja komponenttitoimittajien välisen suhteen tehokkuus.
– Jos teknologia saadaan johonkin tuotteeseen kuukautta nopeammin, tai jos alkuvaiheen virhe saadaan korjattua muutamaa päivää aikaisemmin, se on paljon suurempi etu kuin se, että johonkin työvaiheeseen saadaan ihminen töihin pienemmällä palkalla.
Savander torjuu myös näkemyksen, jonka mukaan Salon kokoonpanon alasajo liittyisi Nokian strategiamuutokseen, jonka myötä Symbian-käyttöjärjestelmän tilalle tulee Windows Phone.
– Ei. Tuotantomallin muutos olisi toteutettu riippumatta siitä, millä käyttöjärjestelmällä toimitaan. Asiakkaiden ostologiikka on sama ja komponenttivalmistajat ovat Aasiassa riippumatta siitä mikä käyttöjärjestelmä on käytössä.
Saloon jäävät 700 työntekijää keskittyvät jatkossa älypuhelinten räätälöintiin, mikä tarkoittaa puhelinten asetusten, ohjelmistojen ja pakkausten muokkaamista operaattorien ja jälleenmyyjien toiveiden mukaiseksi.
– Joissain maissa puhelimeen halutaan pelejä, kun taas esimerkiksi Soneran kampanjassa on mukana Spotify-musiikkipalvelu, Savander mainitsee.





























Kommentit (15)
Siinä olisi nimittäin selkärankaa kun voisi näyttää kaikille että minä työllistän Suomalaisia.
ex nokialainen vastaa, kyllä asia on juuri näin.
Nokian tapa on ostaa paskaa ja laittaa tavarat linjalle työntekijöiden ihmeteltäväksi. Kun palautus prosentti on 50-90% välissä esim kuorissa niin jossakin on vikaa. Eikä se vika ole työntekijässä.
Epäilyksethän hälvenisivät jos kerrotte julkisesti Kiinalaisen työllistämiskulut ja vertaatte Suomalaiseen.
Vaan eipä taida olla munaa moiseen paljastukseen....
Kyllä, koska kyseessä ovat salolaiset nokian insinöörit! Nämähän ovat jo käsite alalla.
Tässä olisi montakin aihetta siihen Nokia-kirjaan...
Tämä oli kommentti XTT3:lle