Gougle.com, Ggoole.com – ja 30 muuta – eivät enää kiusaa Googlea

EPA
Gougle.com, Ggoole.com – ja 30 muuta – eivät enää kiusaa Googlea
Google voitti haltuunsa 32 domain-nimeä, joilla yritettiin hyötyä nettikäyttäjien vääristä näppäilyistä.
Tuomas Linnake
17.2.2012 23:12
Kommentit 5

Yhdysvaltalainen sovitteluelin National Arbitration Forum siirsi Googlen omistukseen 32 verkko-osoitetta, joista moni muistutti läheisesti osoitetta Google.com.

Joukossa ovat esimerkiksi Googu.com, Goolgle.com ja go0gle.com, jotka odottivat osoitteen huolimattomasti kirjoittaneita internetin käyttäjiä.

Osoitteet omisti hongkongilainen taho, joka ei missään vaiheessa vastannut sovitteluelimen tiedusteluihin. Useat osoitteet ohjasivat esimerkiksi tietoja kalastelevalle verkkosivustolle. Toiset sisälsivät mainoslinkkejä palveluihin, jotka muistuttavat Googlen tarjoamia.

Elin katsoi, että osoitteet oli hankittu vilpillisin tarkoitusperin, olivat hämäävän lähellä Googlen aitoa osoitetta, eikä omistajalla ollut domain-nimiin oikeutta taikka pätevää perustelua.

Lisää Aiheesta
YrityksetGoogle
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
"Gougle.com, Ggoole.com - ja 30 muuta - eivät enää kiusaa Googlea" on vähän vastuutonta ja vaarallista uutisointia, kun ainakin tällä hetkellä nuo osoitteet vievät vielä huijaussivustolle!

ps. ei vaatisi valtavaa journalismia toimittajalta naputella osoitetta kokeeksi ennen jutun julkaisua..
imperfekti
Huono 0
"imperfekti" Olen kanssasi saamaa mieltä.
Kenties toimittaja yrittää päästä Valviiraan töihin.
tyhjän toimittaja
Huono 1
Google itsehän on suodattanut kyseiset nimet pois omista hauista ja tarjoaa vain omaa aitoa nimeä. En tiedä muista selaimista, eikä kiinnosta.
who cares
Huono 0
Välillä näinpäin. Yleensä jenkit vaan ottavat mitä haluavat.
Ystävällänikin oli englanninkielinen yleisniminen verkko-osoite rekisteröity aikojen alussa. Kun erään juuri rekisteröidyn yrityksen nimessä oli yksi sama sana he halusivat sillä perusteella sen domainin ja se menikin läpihuutojuttuna läpi. Siinä meni sitten sähköpostiosoitteet ja useampi verkkosivusto rikki.
Hyvin nopeasti yritys kuitenkin myi verkko-osoitteen eteenpäin kalliilla rahalla. Kapitalismi Fail.
anttir-
Huono 0
Silti ihmettelen miksi qooqle ei ole Googlen osoite? Joku voi myös erehtyä näin.. Qq Gg
Kuukkeli
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949