Apple-pomo: Tabletit pesevät pc:t
Laitevalmistaja Applen pääjohtaja Tim Cook ei näe loppua taulutietokoneiden suosiolle. Tiistaina Goldman Sachsin tilaisuudessa San Franciscossa puhunut Cook ennakoi markkinoille merkittävää käännekohtaa.
– Uskon vahvasti, että tablet-markkina ohittaa pc-markkinan kappalemyynnissä ja se on vain tahdin ja ajan kysymys, Cook lausui Fortune-lehden julkaiseman puhtaaksikirjoituksen mukaan.
Toki sana tablet tarkoittaa edelleen lähinnä Applen iPadia, vaikka se tuli markkinoille kaksi vuotta sitten, ja monia kilpailijoita on nähty.
Apple on myynyt jo 55 miljoonaa iPadia, kun Mac-tietokoneissa siihen kului 22 vuotta. On myös laskettu, että iPad yksistään tekee Applesta jo maailman suurimman tietokonevalmistajan.
Tim Cookin mukaan iPadien suosio on ylittänyt Applen omat odotukset. Ennestään iPhoneen ja iTunes-kaupan App Storeen tottuneiden asiakkaiden oli helppo omaksua uusi laite.
Lisäksi Apple sai iPad 2:n uunista ulos, kun kilpailijat vasta alkoivat haastaa alkuperäistä iPadia. Maaliskuussa Apple saattaa tehdä saman laajasti odotetulla "iPad 3:lla", josta Cook ei maininnut mitään.
Tim Cook ei ennusta pc-teollisuuden kuolemaa. Hän uskoo tabletien pakottavan perinteisiä pelureita terästäytymään, mikä on vain hyväksi alalle.




























Kommentit (90)
Kerrohan guru missä se Applen "sulkeutuneisuus" näkyy käytännössä. Siinäkö että koko tuoteketju toimii loistavasti ja pelaa saumatta yhteen. Siinä tapauksessa toivon että sulkeutuneisuus jatkuu aina vaan :)
Nyt kyllä komppaan viestiäsi.
OS X = tällä hetkellä markkinajohtaja UNIX käyttöjärjestelmissä ja sen varianteissa.
Tähän päivään mennessä en ole törmännyt yhteenkään laitteeseen, joka ei olisi toiminut Apple tietokoneessani.
Käytössäni on ollut skannereita, tulostimia (laser, muste, sublimaatio), piirtopöytiä, näyttöjä, töllöjä, USB-laitteita, näytönohjaimia, peliohjaimia (Razer etc), digijärkkäreitä, digivideokameroita, syntetisaattoreita, video ja audio editointilaitteistoja, etc etc.
Esim Linuxiin yhtäkään käyttämistäni laitetta ei olisi saanut ilman virittelyä ja mahdollisesti itse kirjoitettua rajapintaa.
Osassa jopa Windows tuki on ollut heikompi tai jopa olematon.
Ja koska OS X on UNIX, niin sitä pääsee kyllä virittelemään ihan huoletta kun sudottaa itsensä rootiksi ja tekee mitä haluaa.
UNIX (myös OS X) = ylivertainen verrattuna Windowsiin. Ja myös turvallisempi, liittyen käyttäjän hallintaan ja file permissioneihin.
Olen puhunut. Ugh!
...jokaisella on omat perversionsa. Jos haluat raaputtaa sillä päätäsi, niin ihan ok.
Jos ajattelee asiaa näin;
Commodore VIC-20 oli tietokone. Vaikka laitteessa oli vain 1.108 Mhz MOS 6502 suoritin ja 64 kilotavua muistia.
Kyllä minä kutsuisin iPadia (ja muiden valmistajien tabuja) tietokoneeksi.