Microsoftin verkkokaupasta vietiin salasanoja

EPA
Microsoftin verkkokaupasta vietiin salasanoja
Käyttäjien salasanoja saattoi paljastua Microsoftin Intian verkkokauppaan tehdyssä hyökkäyksessä.
Tuomas Linnake
13.2.2012 10:07 (päivitetty 15:52)
Kommentit 6

Ohjelmistoyhtiö Microsoftin sähköinen latauskauppa Microsoft Store India joutui maanantaina hyökkäyksen kohteeksi, WP Sauce uutisoi. Kaupan sivuille ilmestyi Anonymous-ryhmästä tuttu naamion kuva, mutta tekijäksi ilmoittautui EvilShadow-tiimi. Sen uskotaan olevan peräisin Kiinasta.

Kauppa vedettiin verkosta, mutta pahin saattoi jo tapahtua. Murtajien levittämä lista näyttää sisältävän kaupan käyttäjien tunnukset ja salasanat, joita säilytettiin tietokannassa väitteiden mukaan selväkielisinä.

Verkkokauppa ei ole Microsoftin pyörittämä. Kaupasta vastaa paikallinen Quasar Media. Silti jää mietityttämään, onko murtajien käyttämä reikä myös muissa Microsoftin monista verkkokaupoista.

Microsoft on sanonut tutkivansa tapausta. Yhtiö luonnehtii murtoa rajoitetuksi.

Suomen Microsoft Storea pyörittää arvato Distribution itsenäisesti. Store vakuuttaa olevansa turvallinen, eikä sillä ole mitään tekemistä Intian kaupan kanssa.

Päivitetty tiedolla Suomen kaupasta.


Lisää Aiheesta
Lue lisääWP Saucen uutinen  
YrityksetMicrosoft
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (6)

Huono 0
Windows-käyttäjä ei ole koskaan turvassa!
Ubuntu + OS X + Android + Playstation = EI MS
Huono 3
Jos tosissasi olet kiinnostunut tietoturvastasi, kannattaisi varmaan poistaa yhtälöstäsi Playstation.
Sony pettää aina
Jos tosissasi olet kiinnostunut tietoturvastasi, kannattaisi varmaan poistaa yhtälöstäsi Android.
Oli virhe kommentissani yllä, OS-X ja Android on tietysti turvallisia.
l10t7cyEeSKH5I
Apple-käyttäjä varo, mikä tahansa iOS-sovellus voi varastaa osoitekirjasi.

Mikä tahansa iOS-sovellus pystyy käyttämään ja lataamaan käyttäjän yhteystiedot osoitekirjasta ilman käyttäjän lupaa, väittää bloggaaja Dustin Curtis.

Curtisin väittämässä on oletettavasti perää, sillä kehittäjä Arun Thampi on myös huomannut samanlaisen tapahtuman yhdessä sovelluksessa. Thampi havaitsi Path iPhone-sovelluksen lataavan käyttäjien osoitekirjat palvelimilleen, ilman käyttäjien lupaa. Path on sittemmin pyytänyt anteeksi tekojaan ja tiettävästi poistanut osoitekirjat palvelimiltaan.

”Osoitekirjojen lataaminen on yleinen käytäntö”
Curtis kirjoittaa blogissaan, että monet iOS-sovellusten kehittäjät tietävät, että käyttäjien osoitekirjat voi ladata laitteilta ilman lupaa. Bloggaaja sanoo tämän olevan vielä yleinen käytäntö sovelluksissa, ja että monet yritykset todennäköisesti tallentavat käyttäjien osoitekirjat tietokantaansa.

Käyttäjän tiedoilla pystyy tietenkin myös parantamaan sovellusten käyttäjäkokemusta, mutta tietojen lataaminen ilman lupaa loukkaa käyttäjien yksityisyyttä.

Curtis sanoo tehneensä kyselyn 15 suositun iOS-sovelluksen kehittäjälle ja näistä 13 myönsi ladanneensa miljoonien käyttäjien osoitekirjoja.

Yhden yhtiön tietokannassa on Curtisin mukaan muun muassa Mark Zuckerbergin puhelinnumero, Larry Ellisonin kotinumero ja Bill Gatesin matkapuhelinnumero.

Apple rikkoo omaa käyttöehtoaan
Koska Apple antaa sovellusten kehittäjille mahdollisuuden ladata käyttäjien yhteystietoja, se rikkoo omaa osoitekirja-politiikkaansa.

Yhtiön kehittäjille laatimissa käyttöehdoissa lukee, että sovellukset eivät voi lähettää käyttäjän henkilökohtaisia tietoja ilman käyttäjän lupaa, kirjoittaa uutispalvelu Zdnet.

Osoitekirja on varmasti luokiteltavissa henkilökohtaiseksi tiedoksi ja siten pitäisi olla myös kiellettyä ladata käyttäjien osoitekirjoja ilman lupaa. Apple ei ole kommentoinut vielä asiaa.
Oho ylläoleva koskikin WP:tä, ei iOS:ia. Sori virheestä.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949