Googlen pilvitallennus tulee vihdoinkin
Google haastaa Applen iCloud-palvelun seuraavien viikkojen tai kuukausien aikana. Google tuo tarjolle oman Drive-palvelunsa.
Internet-yhtiö Google on viimeinkin julkaisemassa laajan pilvipalvelunsa, johon käyttäjät voivat tallentaa tiedostojaan kuten musiikkia, valokuvia tai tekstejä.
Wall Street Journal kuuli asiasta tietäviltä lähteiltä, että Drive-niminen palvelu on tulossa viikkojen tai kuukausien aikana.
Palvelu on ilmainen paitsi, jos käyttäjä tarvitsee huomattavan paljon tilaa tiedostoilleen. Kaiken kaikkiaan Drive muistuttaa paljon Applen viime vuonna esittelemää iCloudia, missä yhtiön palvelimilla sijaitseva käyttäjätieto on heti saatavilla eri päätelaitteisiin.
Vuosia vanhat huhut Googlen tallennuspalvelusta saivat uutta eloa viime syksynä, kun palvelun väitettiin olevan jo Googlen sisäisessä testissä.




























Kommentit (12)
Eli ihan aidolle Paholaiselle.
Joo, käyttäkööt, eivät vain pääse käsiksi.
Nimittäin Androidilla saat ihan ennen tietojen siirtoa suoritettua vaikka 4096 bit RSA+Blowfish salauksen jota ei edes NSA murra jos ei halua sijoittaa kaikkea kapasiteettiaan seuraavaksi 50 vuodeksi parin tiedoston murtamiseen.
Microsoftin palvelussa et käytä mitään julkisia ja todennettuja salauksia ilman takaovia vaan kaikki on MS:n itsensä tuntemia ja takaovilla varustettuja. Paitsi jos ensin monimutkaisemmalla tavalla teet omat salaukset ja siirrät vasta sitten, helppoa se ei ole WP:llä.
Öö.. häh?
Kaikki nuo filupalvelut toimivat ihan samalla tavalla eli jos käytät jotain palvelun omaa salausta, voit olla täysin varma että siihen löytyy jenkkipojalta yleisavain yllättäen jos tarve ilmenee eli tarvitaan uusia terroriepäilyjä nopeasti.
Ellei kryptaus ole täysin sinun hallussasi, se ei ole kryptaus ollenkaan.
Tuleekohan virkavalta koputtelemaan kohta ovelle, kun joku tallentaa palveluun pari biisiä Kojoa ja Tauskia?
Laita sinne oma CV, niin kysyvät vielä töihin.
Jos osaat salata tiedostot, niin ettei sitä saada auki: Tiedoston nimeksi: New_attack_t0_NY.pdf Jos pihapiirissä sen jälkeen pyörii mustia autoja, niin sinun teoriasi pitää paikkansa.