EU kallistumassa Googlen puolelle jättikaupassa
Nettifirma Google on saamassa ensi viikolla merkittäviä voittoja tavoitteessaan ostaa Motorolan Mobility-matkapuhelinyksikkö.
Uutistoimisto Reutersin saamien tietojen mukaan Euroopan unionin kilpailuviranomaiset ovat hyväksymässä 12,5 miljardin eli noin 9,4 miljardin euron kaupan ilman ehtoja. Ilmoitusta ennakoidaan maanantaille.
Myös Yhdysvaltojen uskotaan sallivan kaupan ensi viikolla. Yhdysvallat ja EU eivät kuitenkaan riitä Googlelle, sillä myös ennen kaikkea Kiinan pitää vielä hyväksyä ostos.
Google tavoittelee Motorola Mobilityn merkittävää patenttisalkkua, mutta on vakuuttanut lisensoivansa niitä reiluin ehdoin kilpailijoille. Niistä viimeisimpänä Microsoft on vannonut niin ikään noudattavansa tärkeiden patenttiensa reilua ja kohtuullista lisensointia.
Kaikki eivät kuitenkaan luota, että Google aikoo pelata reilusti.





























Kommentit (132)
Joten miksi yhtäkkiä Google muuttaisi taktiikkaa?
Nyt ainoat joka toimii väärin on Microsoft ja Nokia.
Nyt ainoat joka toimii väärin on Microsoft ja Nokia.
Google ei ole voinut käyttää patenttiasetta, koska siellä ei ole ollut patentteja. Se ei ole itse kehittänyt mitään eikä patentoinut mitään. Sen hakukone on liikesalaisuus.
Google on järjestelmällisesti ottanut ja luvatta käyttänyt muiden kehittämiä asioita ja kieltäytynyt maksamasta asian kuuluvia korvauksia.
Kun muut peräävät Googlelta heille kuuluvia korvauksia, yhtiö esittää olevansa patenttihyökkäyksen kohteena.
Sen sijaan että Google toimisi kuten pitää eli maksaisi siitä mitä käyttää, se hankkii Motorolan aloittaakseen patenttisodan. Tämä on ainoa syy, koska kukaan ei ole yrittänyt kampittaa googlea patenteilla, vaan ainoastaan vaatinut korvausta.
Näin ollen Googlen suunnitelma on ostaa Motorolan patentit jotta se voisi kiristää tilanteen siihen että "minä omistan nyt tämän patentin jota sinä käytät joten minä saan käyttää sinun patenttejasi korvauksetta - jos ei kelpaa pyydän tästä minun patentista aina enemmän kuin sinä minulta".
Se onko oikein että trijoonakorporaatio käyttää muiden omaa ja jättää laskut maksamatta koska iso ja käyttää asemaansa väärin, niin minusta ei ole.
Se on Do Evil. Ja Googlesta on tullut niin moraaliton ja markkinalakien vastaisesti toimiva yritys, että oikein hävettää. Niin se raha, valta ja ahneus -nimiset huumeet pilaavat yritykset, kunnes valtio asettaa ne holhoukseen. Ja se on Googlella väistämättä edessä, koska toiminta ei näytä muuttuvan.
Microsoft toimii ja on toiminut jo vuosikymmenen erittäin tarkoin säännösten mukaisesti, mikä on erinomainen asia. Joten trollailusi kolisee kivikolle.
Sen sijaan Googlen viimeaikainen toiminta on syystä käynnistänyt tutkimukset määräävän markkina-aseman väärinkäytöksistä niin EU:ssa kuin Yhdysvalloissa.
Pitäisin hyvinkin mahdollisena että viiden vuoden sisään Google on plkottu hakuyhtiöön, mainosyhtiöön, viihdeyhtiöön (Youtube, G+), ja ohjelmistoyhtiöön.
Tämä tervehdyttää markkinaa koska hakuyhtiön tulee myydä yhtäläisin ehdoin ja hinnoin palveluita kaikille mainostajille. Googlen mainostoimisto olisi vain yksi samassa asemassa oleva yritys.
Viihteen pilkkominen omaan yhtiöönsä jota ei voi subventoida muiden tuloilla auttaisi synnyttämään alalle muitakin vaihtoehtoja kuin YouTube. Kellään muulla kuin Googllla ei ole varaa lapioida niin paljon rahaa tuon pyörittämiseen joten kilpailu on kuollut.
Tilanne on sama kuin sanomalehti antaisi elokuvateattereihinsa ovelta ilmaisia lippuja kaikille kunnes kaikki muut elokuvateatterit joilla ei ole tuloja muualta ovat kuolleet.
Koska Googlella ei joko ole rajapintoja tai niitä se ei halua avata, niin toisin kuin Microsoftin tapauksessa on todennäköistä että Googlen pilkkominen tulee tapahtumaan.
Googlen lähin vastinehan on AT&T joka oli puheliverkko -monopoli. Google on internet-verkon hakumonopoli. AT&T pilkottiin Baby Bellehin.
Älä lässytä! Viimeisin "reilu teko" oli PAKOTTAA OEM-valmistajat lukitsemaan tulevat Windows 8 -pohjaiset ARM-laitteet (tabletit, läppärit...kaikki) , niin että muita käyttiksiä ei voi asentaa.
Ihan sama mitä yrität selittää rehellisestä Microsoftista. Todellisuus on toinen.
Ihan sama mitä yrität selittää rehellisestä Microsoftista. Todellisuus on toinen.
Monet ovatkin tuosta sitä mieltä, että EU tulee vielä väliin eikä salli tuota aivan selvää yritystä kilpailun tappamiseksi.
Google sentään on aina rehellinen, eikä edes ole koskaan haastanut ketään oikeuteen patenttiensa rikkomisesta. Google haastaa vain, jos se haastetaan ensin. Tällaiseen ei läpimätä Microsoft koskaan kykene.
Voitko asentaa Applen iPadiin jonkin toisen käyttöjärjestelmän?
Etkö?
Ja mikä ongelma se on että on iPadeja, W8-padeja ja Android -padeja.
Asenna se Linux siihen Android -padiin joita on vaikka kuinka monta saatavilla. ENEMMÄN kuin windows -padeja.
Ja miksikö Secure Boot? Jos et ole sitä vielä keksinyt, niin vinkki: BYOD
iPad on vain YKSI TUOTE, johon Apple on itse tehnyt kaiken! Microsoftin pakotteet koskevat KAIKKIA VALMISTAJIA!
Asia olisi täysin eri, jos Microsoft tekisi Applen tapaan myös hardiksensa itse. Esim. XBOX on täysin eri asia. Tarvitsetko lisää rautalankaa, vai ymmärrätkö tahallasi väärin?