"Atlantis" katosi Googlen päivityksessä

Google
Innokkaimmat voivat löytää Atlantiksen myös parannetusta kuvasta oikealla.
Google poisti virtuaalisesta maapallostaan vedenalaiselta kaupungilta näyttäneen muodostuman.
Tuomas Linnake
7.2.2012 13:00
Kommentit 3

Nettiyhtiö Google päivitti merenpohjan entistä tarkemmaksi Google Earth -karttapallossaan. Merenpohjat tulivat katseltavaksi palveluun alun perin kolme vuotta sitten.

Yksi erikoinen havainto nousi pian otsikoihin. Jotkut olivat näkevinään selvän hautautuneen kaupungin katuineen noin tuhat kilometriä länteen Kanarian saarilta. Alettiin puhua, että kyseessä voi olla tarunhohtoinen Atlantis.

Google torjui huhun nopeasti. Yhtiö palasi aiheeseen kertoessaan karttapäivityksestä.

– Saatatte muistaa Sun-artikkelin, jossa kerrottiin katuverkoston löytymisestä kadonneen Atlantiksen kaupungin oletetulta sijaintipaikalta Afrikan länsirannikolta. Löytö paljastui datavirheeksi, joka liittyi tapaan, millä tietoa kerättiin edestakaisin kulkevan laivan avulla.

– Tämä äskettäinen merenpohjan päivitys on suunniteltu sulautumaan paremmin, ja "Atlantis" on jälleen kadonnutta legendaa, Googlen Jamie Adams kirjoittaa.

YrityksetGoogle
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (3)

Huono 0
Oikea kirjoitusmuoto on siis : Atlantis "katosi" Googlen päivityksessä.

Siinä se nimittäin edelleen näkyy vaikka onkin peitelty huonomminnäkyväksi. Miksi siis peittely ?
Reiska
Huono 0
Kun Google Earthissa menee katsomaan avaruutta ja sinne laittaa Nibirun koordinaatit, näkee siitä selvästi että kyseinen planeetta on peitetty mustalla laatikolla.
Jottei totuus selviäisi.
Huono 0
Ei muuten kadonnut mihinkään, vaan on himmeämpi.
Ingenjör
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949