Android Marketin 15 minuuttia ei riittänyt Taiwanille
Hakukoneyhtiö Google joutuu maksamaan miljoonan Taiwanin dollarin sakot Taiwanin finanssiministeriön hylättyä yhtiön valituksen. Sakot tulivat liian lyhyestä tuotteiden palautusajasta.
Taiwanin pääkaupunki Taipei määräsi Googlelle miljoonan Taiwanin dollarin sakot viime vuoden puolivälissä, kun yhtiö ei suostunut antamaan Android Marketin mobiilisovellusten ostajille lain määräämää seitsemän päivän palautusaikaa. Android Marketin sääntöjen mukaan ostajilla on vain 15 minuuttia aikaa muuttaa mielensä.
Sakon suuruus ei sinänsä Google paljon hetkauta. Sakko on 25 000 euroa. Hakukonejätti kuitenkin pahoitti mielensä Taipein määräyksestä pidentää tuotteiden koeaikaa seitsemään päivään ja lopetti maksullisten sovellusten myymisen Taiwanin Android Marketissa.
Taipein määräys koski myös Applen Apps Storea. Apple suostui jatkamaan tuotteen palautusaikaa, kertoo Total Telecom.




























Kommentit (4)
Nimittäin mobiilipelit ovat usein sellaisia että ne pelaa tunnissa tai kahdessa läpi. Mutta vuosi sitten ollut 24 tai 48 tunnin palautusaika oli pelintekijöiden mielestä liikaa joten uhkasivat vetää pelit pois Android marketista jos ei palautusaika putoa 15min.
Moni teki juuri sitä että ostivat pelin, pelasivat läpi ja sitten palauttivat.
Mutta moni ohjelma tarvitsee vähintään 24h testausaikaa. Kuten vaikka jokin merenkäyntiin tarkoitettu navigointiohjelma tms jota ei voi testata alle 15min ajassa.
Googlen pitäisi palauttaa 24h ohjelmiin ja peleihin sitten 2h.
Vähänkään laajemmissa sovelluksissa on mahdotonta saada edes asetuksia kohdalleen 15 minuutissa, saati että pystyisi toteamaan toimiiko sovellus kaatumatta.
Onneksi useilla sovelluksilla on suosista pidempi demoamisvaihe.
12/24 h riitäis, siinä ajassa ehtii jo perehtyä ohjelmaan/peliin ja jos kiinnostavuus on kohillaan jää mulla ainakin ne luuriin.
Oikea asenne - f*ck the government (ja asiakkaat kanssa).
Vain Google, ja vain jossain muualla kuin jenkeissä (tai EU:ssa).