Portsari vartioi Android Marketissa
Bouncer-koodinimellä tunnettu portsari tutkii ensin markettiin ladattavat sovellukset ennen kuin päättää sisäänpääsystä tai ulosheittämisestä, Cnet News uutisoi.
Kaikki uudet sovellukset tutkitaan, mutta myös jo markettiin aikaisemmin hyväksyttyjä sovelluksia skannataan läpi. Bouncer skannaa sovellukset tunnettujen haittaohjelmien, vakoojaohjelmien ja troijalaisten varalta. Sitten sovellus lähetetään kierrokselle Googlen pilvipalveluun, jossa sen toimintaa seurataan virtuaaliympäristössä.
Jos Bouncer havaitsee epäilyttävää käytöstä, se merkkaa sovelluksen manuaalista varmistusta varten. Jos automaattitarkistus havaitsee sovelluksen sisältävän tunnetun haittaohjelman, se estää sen latautumisen.
Google ei tarkista sovelluksia ennen markettiin lataamista niin kuin Apple tekee iTunesin App Storessa, vaan suorittaa tarkistuksen taustalla, kun kehittäjä lataa sovellusta.
Google analysoi myös uusia kehittäjätilejä estääkseen pahantahtoisten ja aikaisempiin rikkomuksiin syyllistyneiden kehittäjien pääsyn Android Markettiin.
Bounceria on testattu jo useita kuukausia, Google kertoi yritysblogissaan. Yhtiön mukaan sen käytöstä on saatu tuloksia. Viime vuoden toisella puoliskolla mahdollisesti haitallisten sovellusten määrä laski 40 prosenttia alkuvuodesta.




























Kommentit (8)
Ehkä hän tarkoitti että hakumonopolin puhelimen tietoturvaa yritetään nyt korjata liian myöhään ja liian vähän.
Ja minulla on Android -puhelin.
"Apple on julkaissut sekä Snow Leopard - että Lion-käyttöjärjestelmille tietoturvapäivityksen, joka korjaa tietokoneista 52 haavoittuvuutta."
Ylläolevista kommenteista päätellen, kyllä.