Paras työpaikka valittiin – Missä on Reaktor?
Great Place to Work Institute on julkistanut kymmenennen kerran Suomen parhaat työpaikat -listan. Yleisen sarjan neljä vuotta peräkkäin voittanut helsinkiläinen Reaktor ei näy enää listalla ollenkaan.
Syynä ei ole työntekijöiden tyytyväisyyden yhtäkkinen romahdus. Firma ei vain viitsinyt enää osallistua tutkimukseen.
– Päätimme, että meille neljä voittoa putkeen riittää tällä erää, ja emme osallistuneet tutkimukseen tänä vuonna. Jatkamme tietysti parhaan työpaikan kehittämistä kaikilla osa-alueilla, viestintäpäällikkö Liisa Huusari vannoo.
Yleisen sarjan (50–499 työntekijää) uusi voittaja on toinen helsinkiläinen ohjelmistotalo Futurice, joka edellisessä tutkimuksessa sijoittui heti Reaktorin perään toiseksi.
Kisassa mitataan sekä työntekijöiden kokemus työpaikastaan että osallistuvien organisaatioiden keskeiset johtamisrakenteet. Yleisen sarjan lisäksi voittajat valitaan pienten ja suurten yritysten sarjoissa. Pienistä parhain oli tamperelainen Bitwise, kun taas Ikea juhlii jälleen voittoa suurten sarjassa.
It-ala on hallinnut listaa vuosia, mutta nyt se on edustettuna enää 17 yrityksen voimin. Mainittujen it-yritysten lisäksi korkealle sijoittuivat muun muassa Microsoft, Fujitsu, Vincit ja Fudeco.





























Kommentit (14)
Osallistumismaksut:
Organisaation koko alle 50 henkeä: 4 000 € (+ alv)
Organisaation koko 50-500 henkeä: 7 000 € (+ alv)
organisaation koko yli 500 henkeä: 10 000 € (+ alv)
Monopolin suojatyöpaikalla voidaan istua jalat pöydällä ja suunnitella tulevia työmatkoja ja firman juhlia.
Noissa tutkimuksissa kun ei työn haastavuus ole arvossa. Ja haasteet tulevat kilpailusta. Jopa virallinen verovirasto joutuu tarkemmin laskemaan menonsa kuin MS-verotoimisto.
Osallistumismaksut:
Organisaation koko alle 50 henkeä: 4 000 € (+ alv)
Organisaation koko 50-500 henkeä: 7 000 € (+ alv)
organisaation koko yli 500 henkeä: 10 000 € (+ alv)
Ja vain MS:llä on verotuloja joilla maksaa, muuta joutuvat miettimään tarkkaan.
Tätä tietoa vain valitettavasti kaikki mm. työnhakijat eivät tiedä ja media jättää tämän asian tyystin mainitsematta.
Itse olemme voittaneet joka kerran kerroksen parhaan IT-yrityksen tittelin, kun kerrosnaapuri kauppa jotain koneita. Toki olemme palkinneet koko henkilöstön avokätisesti vuosittain saavuttamastamme kunniasta.
Osallistumisen hintana tuki- ja liikuntaelinsairaudet. (
Palkintona ja bonuksena päänsilityksiä nykyään jo pälvikajuksi asti ja kiinalaiselta vaikuttavaa lämmintä kättä postiluukusta.Huom! Nopeimmille nyt myös burnout ilman lisäveloitusta!
Osallistumismaksut:
Organisaation koko alle 50 henkeä: 4 000 € (+ alv)
Organisaation koko 50-500 henkeä: 7 000 € (+ alv)
organisaation koko yli 500 henkeä: 10 000 € (+ alv)
Kyllä, mutta jos yritys sijoittuu hyvin niin pähkinöitä saavutetun good-will:in ansiosta ja markkinointibudjetissa tuo ei juuri paina muutoinkaan.
Itse olin paikalla ja kävin onnittelemassa voittajiamme. Yllättäen ohjelmasta oli hiukan karsittu kun ruokailun aikainen väliohjelmisto uupui aikaisempaan verrattuna.
Noissa tutkimuksissa kun ei työn haastavuus ole arvossa.
Ei muuta kuin hakemusta sisään jos sulta onnistuu duunit noin hyvin jalat pöydällä.
Voin kertoa, ei ole noin helppoa, mutta sen takia menestyvät yritykset panostavatkin hyvinvointiin ja palkitsemisohjelmiin, jotka eivät ole vain rahaa tai osakkeita. Tästä lisää Asta Rossin Kulttuuristrategia kirjassa.
Ei-mekaanista työtä tekevät arvostavat muuten enemmän itsenäisyyttä, omaa erityisyyttään (voi loistaa ammattitaidollaan) ja suurempaa tarkoitusta (yhteiskuntavastuu, yleinen hyvä) kuin rahaa. Ovatko nämä omassa työpaikassasi kunnossa? Jos ovat, niin varmasti menestytte kyseisessä pippalossa korkealle, ei muuta kuin ensi vuoden mittelöön mukaan.
T: Yksi sijoittuneista jolla työtyytyväisyys kohdillaan