EU haluaa keskeyttää Googlen yksityisyysremontin
EU:n tietosuojavaltuutetut puuttuvat Googlen uusiin yksityisyyskäytäntöihin, joiden on tarkoitus astua voimaan maaliskuun alussa.
Valtuutetuista koostuva Artikla 29 -työryhmä lähestyi Googlen pääjohtajaa Larry Pagea kirjeellä, jossa esitetään huoli muutosten vaikutuksista useisiin EU:n kansalaisiin. Valtuutetut haluavat aikaa tutustua, millaisia seurauksia muutoksilla voi olla henkilökohtaisen tiedon suojaamiseen.
– Tämän vuoksi pyydämme paussia sen varmistamiseksi, ettei synny väärinkäsitystä Googlen sitoumuksista käyttäjien ja EU-kansalaisten informaatio-oikeuksiin, työryhmä vetosi Reutersin mukaan.
Google on puolustanut muutoksia, joissa yli 60 säännöstöä korvataan yhdellä yksityisyyssäännöstöllä. Yhtiö on muun muassa korostanut, että käyttäjien mahdollisuudet hallita yksityisyyttään eivät huonone.
Google yllättyi EU:n pyynnöstä. Yhtiö sanoo ilmoittaneensa työryhmän useimmille jäsenille muutoksista etukäteen, eikä silloin nostettu esiin huolenaiheita.





























Kommentit (28)
Mä oon ainakin olettanut että sen lisäks että google käyttää tietoja kohdentaakseen mainoksia se myös yhdistelee eri lähteistä saatua tietoa. Olin väärässä. Mutta ei tää muutos muuta tee kuin että ne mainokset on kohdennetumpia kuin aijemmin. Yksityisyys ei kärsi sen enempää kuin aijemminkaan. Se on toinen juttu onko aijempi järjestely hyvä vai huono.
Kuule trolli. Painele jo sinne Apple -storeen ja osta sieltä Apple PC.
Tai voit tilata kotiovellesi koneen Linuxilla vaikkapa Delliltä:
www.dell.com/fi/yritykset/p/precision-m4600/pd
Tai vaikkapa koneen FreeDOS:illa HP:lta
www8.hp.com/fi/fi/products/laptops/product-detail.html?oid=5071180
Että jos etsit jotain minkä markkinaosuus on 2% niin voisitko ymmärtää että sinun täytyy asioida sillä missä niitä myydään? Tai mennä Apple -storeen ostamaan Apple PC ilman Windowsia.
Googlen toimiin on syytä puuttua. Parasta olisi että Google pikottaisiin neljään osaan, hakuyhtiöön, mainosyhtiöön, viihdeyhtiöön (YouTube, G+) ja ohjelmistoihin.
Haluyhtiö joutuisi myymään palveluitaan kaikille halukkaille samaan hintaan ja mainosyhtiö olisi vain yksi asiakas muiden joukossa. Viihde ja ohjelmistoyhtiöt toimivat itsenäisesti ja niiden tulee toimia omalla tuotollaan ilman subventiota.
Ihmisten tietoja ei myöskään saa siirtää eikä hyväksikäyttää yritysrajojen yli koska kyseessä on tällin informaatiokartelli joka muodostaa määräävän markkina-aseman ja vääristää kilpailua.
Hienoa että EU näyttää jälleen esimerkkiä miten asioihin tulee puuttua. Yhdysvallat ei voi enää piilotella Obaman selän takana, yritys joka maksoi hänen vaalikampanjansa ja jonka johtajat Obama otti valkoiseen taloon istumaan teknologianeuvonantajiksi on Obamalle nyt liian kuuma pala.
Obama pääsi valtaan Googlen rahoilla ja hakupainotuksilla joissa Obamasta postiiviset kirjoitukset nostettiin eteen ja kritiikit taakse.
Näin moraaliton presidentti ja yritys joutaakin joutua vaikeuksiin.
Ei se EU:ta huoleta mitä Microsoft tekee. Se sen sijaan kiinnostaa, että suuria yrityksiä kuten Microsoft ja Google voi rahastaa ihan urakalla.
Kaikkihan muistavat miten Mikkisofta sai sakkoja jne vaikka mitä. Mihinkähän ne rahat menivät? Eivät ainakaan kuluttajille jotka monopolista olivat ihan EU:kin mielestä kärsineet.
Kas kun jos Microsoft saa sakkoja miljardin, se laskee että tilanteen korjaaminen maksaa kaksi, Joten se maksaa sakot, ja kaikki ovat tyytyväisiä.
Unohdat sen että se oli EU joka pakotti Microsoftin avaamaan kaikki rajapintansa ja protokollansa sekä tarjoamaan patenttinsa edullisin ja kaikille yhtenäisin ehdoin. Sekä tietenkin noudattamaan kaikkia muitakin reilun kilpailun ehtoja.
Googlen tapauksessa tätä vastaa yrityksen yksiköiden välisien rajapintojen avaaminen, siten että kuka tahansa voi ostaa samoin ehdoin hakumainontaa. Tämä tarkoittaa Googlen pilkkomista neljään osaan.