Ollila Ylelle: Windows Phone puskee kolmen suuren joukkoon

Lehtikuva
Ollila Ylelle: Windows Phone puskee kolmen suuren joukkoon
Nokian hallituksen puheenjohtajan tehtävät toukokuun yhtiökokouksessa jättävä Jorma Ollila uskoo Windows Phone -käyttöjärjestelmän nousuun.
Nokian hallituksen toukokuussa väistyvä puheenjohtaja Jorma Ollila ennustaa, että maailman kännykkämarkkinoita hallitsee kolme käyttöjärjestelmää. Hän uskoo, että Nokian käyttämä Windows Phone on yksi kolmesta.
Digitoday
2.2.2012 12:51
Kommentit 15

Ylen A-Plus-ohjelmassa keskiviikkona vierailleen Jorma Ollilan mukaan Googlen Android, Applen iPhone iOS ja Microsoftin Windows Phone ovat ne käyttöjärjestelmät, jotka tulevat lähivuosina hallitsemaan matkapuhelinmarkkinoita. Hänen mukaansa markkinoilla on jo merkkejä siitä, että Nokia tulee lyömään itsensä läpi.

Nokian nousun resepti on Ollilan mukaan yksinkertainen.

– Pitää laajentaa tuotteita ja lähestyä kuluttajia omilla ratkaisuilla maailmanlaajuisesti, jonka me osaamme.

Ollila sanoi myös, että Nokian uudelleen organisointi näkyy yhtiön tuloksessa läpi vuoden 2012.

Nokia ilmoitti vuosi sitten ryhtyvänsä käyttämään Windows Phone -käyttöjärjestelmää älypuhelimissaan. Alle kolme kuukautta markkinoilla olleet ensimmäiset uuden käyttöjärjestelmän Windows-puhelimet eivät ole pystyneet suuriin myyntilukuihin. Runsaan miljoonan Lumia-puhelimen myynti ei ole parantanut yhtiön taloutta.

Ollila huomautti, että uuden käyttöjärjestelmän läpilyönti markkinoille vie aina aikaa.

Ollila kommentoi Nokian nimitysvaliokunnan esitystä Risto Siilasmaan nimittämisestä Nokian hallituksen puheenjohtajaksi. Ollilan mukaan on tärkeää, että suomalaisilla on riittävän vahva osuus Nokiassa, jotta jatkuvuus säilyy.

– Siilasmaan myötä Nokia on ankkuroitunut Suomeen.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (15)

Huono 0
channelregister . co . uk/2012/01/24/nokia_lumia_sales/

Tuoreen uutisen mukaan on tutkittua, että vain 1,3 miljoonaa käyttää säännöllisesti facebookkia windows luurissa.

Tämä luku on noussut viimeisen 2kk:n ainoastaan n. 300 000.

facebookin nykyisen suosion huomioiden en usko, että WP7 käyttäjät käyttäisi facebookkia yhtään vähemmän kuin muutkaan varsinkin kun se on integroituna WP7 luureihin.

"There are no official sales figures for the Lumia but the Windows-Phone-embedded Facebook application is only attracting around 1.3 million regular users, which would seem to indicate that platform - and thus the phone - isn't getting a lot of love."

It's possible, of course, that Lumia users aren't interested in Facebook - perhaps they have better things to do that keep up to date with what everyone else has been reading in The Guardian - but it certainly doesn't bear out the bullish statements that have been coming from Nokia lately

tuo 300.000 lisää tuli siis kaikille WP7 luureille yhteensä sen jälkeen kun lumiat tuli myyntiin.

Taisi elop antaa vaikutelman "hiukan" paremmasta tilanteesta kuin mitä todellisuus on, tainnu jäädä suurin osa luureista kauppaan eikä asiakkaille?
Ollila huomautti, että uuden käyttöjärjestelmän läpilyönti markkinoille vie aina aikaa.

No mikä vika MeeGossa sitten oli?
Huono 1
Nyt sitten katsotaan kuinka hermo pitää.

Tunkeutuminen suhteellisen kypsille markkinoille ei ole mikään pala kakkua, pitäisi luoda jotain todella uutta. Kapulan kulmien pyöristäminen tai kuoren värin muuntelu ei riitä.

Toivoisin menestystä, hieman vain pelottaa kun nokialaiset yhä ratsastavat vanhalla navigointijutulla ja soittoäänillä jotka tänä päivänä itsestäänselvyyksiä.
Cain
Android, iPhone, Kindle

Tuossa on kovat ekosysteemit, joita Noksu yrittää puskea. Mutta Ollila voisi jo jäädä eläkkeelle ja keskittyä etsimään vessaa 30min välein.
pro
Tämä luku on noussut viimeisen 2kk:n ainoastaan n. 300 000.

facebookin nykyisen suosion huomioiden en usko, että WP7 käyttäjät käyttäisi facebookkia yhtään vähemmän kuin muutkaan varsinkin kun se on integroituna WP7 luureihin.
Aika turha analysoida myyntiä jonkun Feisbuukin käytön perusteella?

Q1 kertoo jo paljon enemmän mihin WP on menossa. Silti turha odottaa mitään Android tai iOs lukuja. Alle 10 tulee olemaan edelleen osuus, joskin se olisi aika hyvä tulos.
Alle 10 tulee olemaan edelleen osuus, joskin se olisi aika hyvä tulos.

Siis markkinaosuus n. 10%? ei hyvänen aika, on sulla ainakin kovat odotukset :) Kasvoihan WP7 markkinaosuus viimisen kvartaalin aikana huikeat 0,1%
Huono 0
- Olemme äärimmäisen pahoillamme, että tällainen tragedia tapahtui sairaalaosastollamme.
Joo Nokialle
It's possible, of course, that Lumia users aren't interested in Facebook - perhaps they have better things to do

Osin pitää varmaan paikkansa. Eihän tietokoneenkaan käyttäjistä naamakirjassa kaikki käy. Android -puhelimilla tulee 86 miljoonaa käyttäjää (Joulukuu 2011):

Facebook for Android still has fewer monthly active users (MAU) than Facebook for iPhone: 86.1 million.

Jos Androideja on Google mukaan aktivoitu ainakin 500 000 päivässä, niin kahdessa vuodessa pitäisi käytössä näin olla 365 miljoonaa Android -laitetta. Tämä tarkoittaa että 23% käyttää FB:tä.

Windows Phonelle se tarkoittaa että laitteita olisi nyt viisi miljoonaa ja jouluna tuli niitä lisää 1,2 miljoonaa. Ja tämähän osuu tähän miljoonan myydyn ja käyttöön tulleen Nokian puhelimen arvioon.

2012 tulee näyttämään suuntaa mitä tapahtuu kun Nokian Windows -puhelimet tulevat myyntiin muutaman markkinan sijaan. Huomioiden että miljoonasta puhutaan vain viiden maan yhden kuukauden myynnin avauksesta.
Ollila huomautti, että uuden käyttöjärjestelmän läpilyönti markkinoille vie aina aikaa.

Ei aina. iPhone nousi vuodessa 7 prosenttiin ja Android yli 20 prosenttiin.

Windows Phone on ollut 1.5 vuotta markkinoilla ja osuus on jämähtänyt jonnekin yhden prosentin tienoille. Sitäpaitsi WP:n ydin, Windows CE on yli kymmenen vuotta vanha.

Mistä ihmeen "uudesta käyttöjärjestelmästä" Ollila höpöttää?
Microsoftin sätkynukkeja koko bändi
Siis markkinaosuus n. 10%? ei hyvänen aika, on sulla ainakin kovat odotukset :) Kasvoihan WP7 markkinaosuus viimisen kvartaalin aikana huikeat 0,1%

Kaikki ovat pieniä alussa. Parjaamasi WP on kasvanut 2,2 kertaa nopeammin kuin mitä Android kasvoi aikoinaan iPhonea vastaan.

Toki on yksi tapa vähätellä uusia tulijoita pienestä markkinaosuudesta, koska jokainen aloittaa nollasta. Sen sijaan pitäisi arvioida markkinapotentiaalia ja mitä toimia tehdään.

Jos pitäydyttäisiin pelkissä prosenteissa, niin logiikkasi mukaan iPhone epäonnistui surkeasti koska sen markkinaosuus oli Q3 2007 vain surkeat 0,27 miljoonaa laitetta.

Ja kun kerran tuli puheeksi, niin Windows Phone on myynyt ensimmäisen 18 kk aikana yhtä paljon kuin iPhone vastaavassa ajassa (2007-2008).

Eli kun otetaan vertailukelpoiset luvut niin Windows Phone on yhtä kova juttu kuin iPhone silloin kun se tuli myyntiin.

Tämä on se oleellisempi asia. Pitää katsoa kulmakerrointa eikä sitä paljonko markkinoilla jo aiemmin olleet ovat ehtineet myymään. Nousussa näyttää olevan iPhone ja wPhone. Androidin myynti sen sijaan on hienoisessa laskussa ja käyttäjätkin ovat vähiten tyytyväisiä. RIM näyttää olevan melkoisessa pudotuksessa sekin. Saapa nähdä auttaako sen uusi käyttöjärjestelmä sen nousuun.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949