Finnkino muutti kaikki salinsa digitaalisiksi
Finnkino kertoo saaneensa salien digitalisointiurakan päätökseensä, kun digiprojektori pyörähti käyntiin Rovaniemen viimeisessä salissa.
Finnkinon 14 elokuvateatterin 88 salia ovat nyt kaikki digitaalisia. Digitalisointi on ollut Finnkinon 2000-luvun suurin investointi, joskin tiedote ei täsmennä, miten iso.
Finnkino ennakoi pienempiin teattereihinsa entistä monipuolisempia ensi-iltoja digitaalisuuden myötä. Toisaalta aikaisemmin on pelätty, että hanke voi johtaa täsmälleen päinvastaiseen lopputulokseen.
Digitaalisuus parantaa kuvaa ja ääntä, mutta Hollywoodin suurstudioilla on muitakin motiiveja. Uuden tekniikan toivotaan karsivan elokuvien luvatonta kopiointia ja jakelua verkossa.
– Digitaalisuus on ehdottomasti hyvä asia, piratismilta suojautuminen on ollut Hollywoodin studioiden yksi iso ponsi digitaalisuuteen lähtemisessä. Koko ketju tuottajalta elokuvateatteriin on äärimmäisen suljettu ja moneen kertaan suojattu, markkinointijohtaja Reijo Jämes sanoo.




























Kommentit (10)
Trailerit vielä ymmärrän jotenkin, mutten kaikenmaailman finnivoide-mainoksia
Et varmaan ole tosissasi, ja jos olet niin kerrottakoon että kuvanlaatu kankaalla on aina parempi mitä pimeämpi sali, kirkaassa salissa kuva näkyisi huonosti.
Trailerit vielä ymmärrän jotenkin, mutten kaikenmaailman finnivoide-mainoksia
Samaa ihmetellyt. Mutta kaipa se on niin että kenenkään ei ole pakko mennä elokuviin, ainakaan Finnkinon. Vai onko Finnkino monopoli?
Ja kyllä ne elokuvat netistä pyörivät oli digia tai ei.
Eihän se ole teatterista kiinni vaan levittäjistä jotka päättävät millaisilla tekstityksillä elokuvaa levitetään.
Lontoossa oli ainakin ennen (80/90-lukujen vaihde) sellainen käytäntö aika monessa leffateatterissa, että elokuvalle oli kolme aikaa: ovet aukeaa, mainokset alkaa, leffa alkaa. Sitä kaipasi silloin tännekin. Ja toinekin hieno juttu oli: isossa salissa oli tarjolla jopa neljää erihintaista lippua riippuen siitä kuinka hyvät paikat oli. Suomessa edelleen "kaikki paikat ovat yhtä hyviä" - Finnkinon mukaan.
Jos vertaa elokuvalippujen hintakehitystä viimeiseltä 20 vuodelta elinkustannusindeksiin, niin huomaa lippujen kallistuneen selkeästi enemmän kuin yleinen hintataso. Parempi pysyä kotona ja katsoa bd:ltä kuin olla mölyapinoiden seurassa maksamassa 11-12e leffalipusta.