Don't Be Evil -palikka "korjaa" Googlen vääryyksiä

Ruutukaappaus
Don't Be Evil -palikka
Google muutti hakua kaksi viikkoa sitten.
Googlen kilpailijat julkaisivat selainlisäosan, jonka on tarkoitus oikaista Googlen oletettu hakutulosten vääristely.
Tuomas Linnake
24.1.2012 15:28
Kommentit 7

Googlen yhteisölliset haastajat Facebook, Twitter ja MySpace julkaisivat koodidemon hakutulosten riippumattomuuden varmistamiseksi.

Kolmikon joidenkin insinöörien tekemä lisäosa asentuu Firefoxiin, Chromeen ja Safariin. Palikka puuttuu Googlen äskettäiseen uudistukseen, joka kerää hakutuloksiin osumia Google+ -yhteisöstä.

– Loimme työkalun, joka käyttää Googlen omaa mittaria – orgaanisten hakutulosten järjestämistä – määrittääkseen, mitä sosiaalista sisältöä pitäisi näkyä paikoissa, joihin Google+ -tulokset on tällä hetkellä pysyväiskoodattu, kolmikko sanoo.

Lisäosan nimi on Don't Be Evil. Nimi on näpäytys Googlelle. Yhtiö on käyttänyt samaa lausahdusta "älä ole paha" epävirallisena mottonaan. Google on kuitenkin ollut viime aikoina julkisuudessa usein vääristä syistä. Haku-uudistuksen lisäksi Googlea epäillään laajemmin kilpailulakien rikkomisesta.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (7)

Huono 0
Haha Linuxille turpaan! Oikein!
Open Source Closed Mind
Haha Linuxille turpaan! Oikein!

En nyt oikeen tajuu mitä tällä meinaat mut kyllä toi bookmarklet toimii ihan kaikissa käyttöjärjestelmissä johon saa firefoxin, chromen tai minkä tahansa vähän netscapea uudemman selaimen..
1. Google tekee sopimuksen Twitterin kanssa realiaikaisesta hausta.

2. Google neuvottelee Facebookin kanssa realiaikaisesta ja facebook viestien hakemisesta Googlen palvelussa. Facebook kieltäytyy.

3, Google tekee oman sosiaalisen palvelun

4. Twitter ei suostu jatkamaan sopimusta Googlen kanssa realiaikaisesta hausta

5. Google neuvottelee Facebookin kanssa realiaikaisesta ja viestien hakemisesta Googlen palvelussa. Facebook kieltäytyy.

6. Google kertoo uudesta tulevasta ominaisuudesta tarjota sosiaalisten palveluiden sisältöä hakutuloksissa.

7. Google neuvottelee Twitterin kanssa Twitterin lisäämisestä uuteen tulevaan palveluun. Twitter kieltäytyy.

8. Google neuvottelee Facebookin kanssa viestien lisäämisestä uuteen tulevaan palveluun. Facebook kieltäytyy.

9. Google lisää oman sosiaalisen Google+ palvelun uuteen palveluunsa.

10. Facebook alkaa valittamaan että Google asettaa Google+ palvelun Facebookin ohitse hakutuloksiin.

11. Twitter alkaa valittamaan että Google asettaa Google+ palvelun Twitterin ohitse hakutuloksiin.

12. Google-haterit käyvät kimppuun ja levittävät valheellisia syytöksiä väärinkäytöksistä.

13. Laki- ja tietotekniikka-asiantuntijat/professorit ilmaisevat että Google ei ole tehnyt mitään laitonta mutta viranomaisten täytyy silti tutkia valitukset.

14. Google-haterit käyvät kimppuun ja levittävät valheellisia syytöksiä väärinkäytöksistä ja jättävät kertomatta että Google yritti etukäteen lisätä muita palveluun mutta muut eivät tahtoneet.

15. Google-haterit jatkaa panettelua ja valheiden levittämistä.

16. Google todetaan syyttömäksi?

17. Ja sitten mä heräsin.
Eipä tullut tuolle Googlen työntekijälle (kukaan muu ei voi tätä toimintaa puolustaa) että muut eivät halua toimia enää Googlen kanssa ja antaa tietojaan koska eivät halua tukea hakumonopolia?

Kun ne eivät anna kaikkia tietojaan yritykselle jolla on jo oma sosiaalinen jota se tulee käyttämään etusijalla ja tappamaan näitä muita pois ja kun Google toimi siten kuin se toimi, eli väkisin, niin kenties tällä saadaan vihdoin Google oikeuden eteen ja pakotettua se toimimaan siten kuin määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen tulisi toimia.

Oikea ratkaisu olisi tietekin ollut se että mikäli muut eivät ole tasapuolisesti mukana ei Google voi omallaankaan olla. Näin sanoo laki kun yritys on määrääväsä markkina-asemassa.

Tällaisessa asemassa oleva yritys on tarkoin säädelty ja nyt Google jälleen kerran rikkoi säähtöä.

Mielestäni Google tulee oikeudenkäynnissä pilkkoa hakupalveluun, mainospalveluun, viihteeseen (YouTube, G+) ja Ohjelmisotihin. Mikään näistä ei saa tukea toisiaan vaan ovat erillisiä yrityksiä. Hakupalvelun tulee myydä saman laisin ehdoin ja hinnoin palvelujaan kaikille asiakkailleen, joista Googlen mainostoimisto on yksi muiden joukossa.
Eipä tullut tuolle Microsoftin työntekijälle (kukaan muu ei voi tätä toimintaa puolustaa) että muut eivät halua toimia enää Microsoftin kanssa ja antaa tietojaan koska eivät halua tukea hakumonopolia?

Kun ne eivät anna kaikkia tietojaan yritykselle jolla on jo oma sosiaalinen jota se tulee käyttämään etusijalla ja tappamaan näitä muita pois ja kun Microsoft toimi siten kuin se toimi, eli väkisin, niin kenties tällä saadaan vihdoin Microsoft oikeuden eteen ja pakotettua se toimimaan siten kuin määräävässä markkina-asemassa olevan yrityksen tulisi toimia.

Oikea ratkaisu olisi tietekin ollut se että mikäli muut eivät ole tasapuolisesti mukana ei Microsoft voi omallaankaan olla. Näin sanoo laki kun yritys on määrääväsä markkina-asemassa.

Tällaisessa asemassa oleva yritys on tarkoin säädelty ja nyt Microsoft jälleen kerran rikkoi säähtöä.

Mielestäni Microsoft tulee oikeudenkäynnissä pilkkoa hakupalveluun, mainospalveluun, viihteeseen (Bing, Live) ja Ohjelmisotihin. Mikään näistä ei saa tukea toisiaan vaan ovat erillisiä yrityksiä. Hakupalvelun tulee myydä saman laisin ehdoin ja hinnoin palvelujaan kaikille asiakkailleen, joista Microsoftin mainostoimisto on yksi muiden joukossa.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
Dilbert – 24.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949