Macin sovelluskauppa rikkoi 100 miljoonaa latausta
Vuoden alussa hieman horjuen aloittanut Mac-tietokoneiden oma sovelluskauppa Mac App Store on päässyt sataan miljoonaan lataukseen, Apple ilmoitti maanantaina. Yhtiö ei täsmentänyt kaupan tarjontaa muuten kuin sanomalla, että sekä ilmaisia että maksullisia sovelluksia on "tuhansittain".
– Yli sadalla miljoonalla latauksella alle vuodessa Mac App Store on suurin ja nopeimmin kasvava pc-ohjelmistokauppa maailmassa, sanoo Applen markkinointijohtaja Philip Schiller.
Mac App Store on jatkoa Applen suositulle App Storelle, joka tarjoaa sovelluksia muun muassa iPhonelle ja iPadille. Latauksia on kertynyt yli 18 miljardia. App Storen kilpailija, Googlen Android Market, ohitti vastikään kymmenen miljardia latausta.
Kaupat näyttävät olevan miltei yhtä suosittuja, kun tarkastelee kuukausittaisia latauksia. Google kertoi Android Marketista ladattavan sovelluksia noin miljardi kappaletta kuukaudessa. Apple puhuu yli miljardista latauksesta App Storessa.
Schiller arvioi, että Mac App Store on muuttamassa perinteisiä pc:n ohjelmistomarkkinoita. Myös Microsoft on lähdössä mukaan. Yhtiö liittää tulevan Windows 8:n oheen pc:iden digitaalisen sovelluskaupan nimeltä Windows Store.

Kommentit (16)
Mac App Storessa ei ole yksittäisiä kirjastoja latauksessa. Eikä monia tunnettuja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, joten siihenkin nähden ja Maccien markkinaosuuden huomioon ottaen, latausten määrä on merkittävä.

win7:ssa saa kaikki tarvittavat ohjelmat kaupanpäälle, ei tarvi ostella erikseen
Mielestänihän tuossa markkinointijohtaja julistaa sen suurimmaksi ja kauneimmaksi joka alalla.
Sehän kuullostaa aivan monopolilta. Menen nyt itkemään itseni uneen. :-(
Yritäs muotoilla tuo uudestaan (jos siellä takana joku ajatus on). Kuulostaa hiukan siltä kuitenkin että olet ns. MS-miehiä, lähestyminen kun tapahtuu negaation kautta.
Tarkoitatko siis sitä yli 90% markkinaosuutta yli tuhannen dollarin läppäreistä?
Mac App Storessa ei ole yksittäisiä kirjastoja latauksessa. Eikä monia tunnettuja avoimen lähdekoodin ohjelmistoja, joten siihenkin nähden ja Maccien markkinaosuuden huomioon ottaen, latausten määrä on merkittävä.
win7:ssa saa kaikki tarvittavat ohjelmat kaupanpäälle, ei tarvi ostella erikseen
Ai oikein kaikki, ja vielä tarvittavat, hah hah. Taidat myös edustaa kaikkia MS-käyttäjiä? No, se selittääkin aika paljon. Tsekkaas muuten almanakkaa, kohta eletään vuotta 2012!

Laskettaessa TOC, tulee Mac halvemmaksi.
8-Core HP yrityskannettava (EliteBook), noin 1789.90 EUR
8-Core MacBook Pro, 15", 1799 EUR
Applen OS X sisältää mm. Acrobat dokumenttien luomisen tulostuspalvelun kautta. Pages/Numbers/Keynote toimistosovellus noin 45 EUR. Lisäksi OS X:ssä on virustorjunta integroitu kerneliin alkaen Snow Leopardista. Näillä olen pärjännyt vuosia tehdessäni eri yrityksille töitä.
Windows läppäriin tarvitaan MS Office (lisenssi yritykselle ja yksityiselle useita satoja euroja) ja Adobe Acrobat X (noin 600 EUR). Lisäksi virustorjunta.
Windows tulee kalliimmaksi sovellusten hankinnassa.
OS X hanskaa myös VPN:t natiivisti käyttiksen kautta. Windows puolella näihin pitää ostaa lisenssit.
Windows 7:ssa ei todellakaan saa kaikkia tarpeellisia mukana, kuten edellinen kommentoija sanoikin.
Ihanko totta?. Varmaan sen takia Microsoftilla on Windows 7:sta myynnissä vain 6 versiota. (Serveri versioita ei laskettu tähän)
(Windows 7 Starter, Windows 7 Home Basic, Windows 7 Home Premium, Windows 7 Professional, Windows 7 Enterprise ja Windows 7 Ultimate.)
Applen tietokoneissa on heti kättelyssä Mac Os X 10.7 Lion ja siihen ei tarvitse ostella lisäosia. Lisäksi mukana tulee iLife-ohjelmat, sekä täydelliset työkalut. Ohjelmointityökalut ladattavissa ilmaiseksi (jos tarvitset). (Koko lista Applen sivulla.)
Sen lisäksi Applen Jellona on UNIX.