Laivojen optimoija ponnahti kasvukärkeen
Deloitte julkaisi Fast 50 -listan Suomen nopeimmin kasvavista teknologiayrityksistä. Eniramin liikevaihto kasvoi viiden vuoden aikana 6209 prosenttia ja oikeutti selvään voittoon. Yhtiö on uusi tuttavuus listalla, jolle kootaan yritykset nimenomaan viisivuotiskasvun perusteella.
Vuonna 2005 perustettu helsinkiläisyritys tarjoaa valtamerialuksille ohjelmistoja polttoaineen kulutuksen vähentämiseksi. Softa seuraa tosiajassa merenkäyntiä ja aluksen suorituskykyä. Eniram kiittää kasvustaan ennen kaikkea osaavia työntekijöitään ja asiakkaitaan.
Uusi nimi listalla on myös keravalainen verkkokaupparakentaja SLM Finland, joka pääsi toiseksi (5146%). Kolmannen sijan otti toista vuotta peräkkäin Analyse² (2630%).
Viime vuoden voittaja Confidex löytyy nyt sijalta 8 (1083%). 50 parhaan listalle pääsi tänä vuonna 78 prosentin kasvulla.
Suomen menestyjät osallistuvat Euroopan Fast 500 -kisaan, jonka tulokset julkistetaan 25. marraskuuta.




















