Google sanoo hyvästit suomalaiselle Jaikulle
Internet-yhtiö Google jatkaa syyssiivoustaan eli palvelujensa karsimista. Nyt pölkylle joutuvat muun muassa Jaiku ja Buzz.
Google osti suomalaisen Jaiku-yhteisöpalvelun vuonna 2007, mutta pian kävi selväksi, ettei palvelun kehittäminen ollut Googlelle mikään prioriteetti.
Vuonna 2009 Google ilmoitti lopettavansa Jaikun kehittämisen. Samana vuonna Googlesta lähtivät Jyri Engeström ja Petteri Koponen, jotka olivat perustaneet Jaikun vuonna 2006.
– Jaiku, joka antoi käyttäjien lähettää päivityksiä ystävilleen, sulkeutuu 15. tammikuuta 2012. Mahdollistamme käyttäjille tietojensa saamisen ulos Jaikusta, Googlen Bradley Horowitz kirjoittaa yhtiön virallisessa blogissa.
Yhdessä Jaikun kanssa Google sammuttaa valot vuonna 2010 avatusta Buzz-palvelusta, jonka kehittämiseen jaikulaiset osallistuivat. Google keskittää voimavaransa Google+ -yhteisöönsä.
Jaiku on kyllä yhä kenen tahansa kehitettävissä, sillä Google on avannut sen lähdekoodin Google Code -palvelussa.































Kommentit (14)
Tästä on hyvä ottaa oppia.
Mistäs tällaista sontaa kaivoit?
Jep, Nokia teki noin jo aiemmin kuoppaamalla Maemon, Meegon ja lopulta jopa Symbianin, vaikka viimeinen heille toikin paljon rahaa.
Reuters mainittu lähteenä, mutta voitko ystävällisesti laittaa tarkempaa tulemaan. Googlen haut kun eivät ainakaan yhdistä näitä toisiinsa.
Jep, Nokia teki noin jo aiemmin kuoppaamalla Maemon, Meegon ja lopulta jopa Symbianin, vaikka viimeinen heille toikin paljon rahaa.
Erona on että Nokia antaa tappotuomion lypsävälle lehmälleen (Symbian) sekä julistaa uuden lypsylehmänsä kuolleeksi jo ennen syntymää (MeeGo) ja vielä ilmoittautuu rengiksi naapurin navettaan (Microsoft).
Google tai mikään muukaan firma ei kai ole koskaan tehnyt vastaavia mielipuolisia tempauksia. (esim. HP sentään julkaisi ensin webOS:n.)