Facebook-kapina yltyy, tietosuojasta saatava vastauksia
Yhteisöpalvelu Facebook sai tietosuojaajat taas kimppuunsa. Yhdysvalloissa useat kansalaisjärjestöt liittyivät kahden kongressiedustajien huoliin käyttäjien tarkkailusta. Lisäksi Irlannin tietosuojavaltuutettu alkaa penkoa itävaltalaisen järjestön jättämää 22 valitusta Facebookista.
Financial Times -lehden mukaan Irlannin tietosuojavaltuutetun toimisto perehtyy väitteisiin, joiden mukaan Facebook ei tuhoa henkilökohtaista tietoa, vaikka sanoo niin, ja tarkkailee käyttäjiä salaa internetissä.
Maailman suurin yhteisöpalvelu on ollut valokeilassa evästetiedostojen vuoksi, koska niiden huomattiin tarkkailevan käyttäjän menemisiä monilla internet-sivuilla. Facebook sanoo korjanneensa ongelman.
Facebook joutui erikseen vastaamaan pohjoismaisten tietosuojavaltuutettujen kysymyksiin tietosuojasta. Silloin yhteisöpalvelu sanoi toimivansa EU:n lainsäädännön mukaisesti. Tutkimukset alkoivat kauan ennen evästekohua ja jatkuvat edelleen.
Irlannin tutkimukset johtuvat siitä, että Facebookin Euroopan pääkonttori sijaitsee Dublinissa. FT-lehden mukaan tutkimukset eivät estä muita Euroopan maita tekemästä omia selvityksiään.
Suomen tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio ei ollut tavoitettavissa kommentteja varten.































Kommentit (13)
Kuin MS, minkäs teet, vaihtoehtoa ei ole. Ainoa tapa vaihtaa on että kaikki FB-käyttäjät (tai valtaosa) vaihtavat yhdessä yössä Googlelle ja se ei liene todennäköistä.
Ota vain hattu kouraan ja kääännä toinen poski esille.
Kuin MS, minkäs teet, vaihtoehtoa ei ole. Ainoa tapa vaihtaa on että kaikki FB-käyttäjät (tai valtaosa) vaihtavat yhdessä yössä Googlelle ja se ei liene todennäköistä.
Ota vain hattu kouraan ja kääännä toinen poski esille.
Miten niin ainoa tapa?
Toinen tapa: Älä ikinä kirjaudu mihinkään sosiaaliseen mediaan.
ja sitten uutisoivat näitä juttuja!
"älä tee niinkuin minä vaan niinkuin minä sanon"?