Kirjaudu ▼
 

Nokia uhmasi Motorolan patentteja tahallaan

Nokia uhmasi Motorolan patentteja tahallaan
Nokiassa arvioitiin vuonna 1984, että Motorola voisi haastaa yhtiön oikeuteen patenttirikkomuksista. Yhteistyökumppanille vakuutettiin kuitenkin päinvastaista.
19.8.2011 17:23
42

Nokian maailmanvalloituksesta paljastuu yhä mielenkiintoisia yksityiskohtia. Sanomalehti Financial Timesin mukaan Nokia uhmasi tietoisesti Motorolan patentteja, kun yhtiö pyrki saamaan matkapuhelimensa Yhdysvaltojen markkinoille.

Lehden mukaan Nokian patentti-insinööri Shubh Suri neuvotteli vuonna 1984 yhdysvaltalaisen elektroniikkavalmistajan ja -kauppiaan Tandy Corporationin kanssa, joka oli kiinnostunut yhteisyrityksen perustamisesta.

Surin tehtävänä oli vakuuttaa Tandyn lakimies siitä, ettei tuolloin vielä vessapaperia ja kumisaappaita valmistava Nokia rikkonut matkapuhelinalalla toimivan Motorolan patentteja.

Suri onnistui tehtävässään, ja Nokia pääsi Yhdysvaltojen markkinoille kumppaninsa avulla.

Taloustiedot

Neljä vuotta myöhemmin Motorola haastoi Nokian ja Tandyn oikeuteen patenttirikkomuksista, ja yhtiöt joutuivat maksamaan Motorolalle tuntuvat korvaukset. Tässä vaiheessa Nokia hallitsi kuitenkin jo puolta Yhdysvaltojen matkapuhelinmarkkinoista, ja oli kipuamassa Motorolan ohi koko maailman suurimmaksi matkapuhelinvalmistajaksi.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Surin mukaan Nokia tiesi, että Motorola saattaisi haastaa yhtiön oikeuteen patenttirikkomuksista, vaikka hän vakuutti Tandyn lakimiehelle Nokian olevan turvassa syytteiltä.

– Jos en olisi tehnyt sitä, Nokia saattaisi vieläkin tehdä kumisaappaita, Suri sanoi Financial Timesille.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (42)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
No niin, pitihän tämä arvata - Nokia menestys perustui rikokseen!


No tuohan on ollut ja on ihan yleinen käytäntö. Kuka analysoi kenenkään kymmenien tuhansien patenttien salkkua? ei kukaan!

Tietoisesti mennään sokkona ja jos napsahtaa niin sitten käydä aina toi yleissota patenteista joka päätyy sit jomman kumman maksuun toiselle jos ylivoima KOKONAISUUTENA on tarpeeksi suuri. Kuten Apple nyt viimeksi hävisi Nokialle.

Tuollainenhan ei tarkoita mitään siitä etteikö puolin ja toisin yksittäisiä patentteja loukata.
phd 19.8.2011 17:50

Anonyymi
Vanha uutinen ja perjantaina julkaistaan negaa kuten perinteisesti!

Olisitte suoraan sanoneet, että samaa hommailee Apple rikosketjunsa kanssa.
Nimetön 19.8.2011 17:52

Anonyymi
Kaikki ovat tehneet ja tekevät samaa. Turha nostaa jotain 30 vuoden takaista tarinaa edes esiin.

Sitäpaitsi Motorolahan sai korvauksen, joten vahinkoa ei tapahtunut.
Nimetön 19.8.2011 17:54

Anonyymi
"Jos en olisi tehnyt sitä, Nokia saattaisi vieläkin tehdä kumisaappaita"

Vielä joku päivä Nokia toivoo, että olisi kumisaapas toimittaja !
Saapas 19.8.2011 17:54

Anonyymi
heh, perus-negat painelee peukkuja alaspäin. lieko sukua persuille? sori pojat, käytäntö mikä käytäntö ja kaikilla käytössä. koettakaa hyväksyä, vaikka se ny omaa nahjua arkea vähän piristääkin kun suomalaisella menestyjällä on lento (hetkellisesti?) katkennut.
phd 19.8.2011 18:01

Anonyymi
Kaikki ovat tehneet ja tekevät samaa. Turha nostaa jotain 30 vuoden takaista tarinaa edes esiin.

Sitäpaitsi Motorolahan sai korvauksen, joten vahinkoa ei tapahtunut.


Jaahah, taas tällainen tyypillinen suomalais-keskustapuoluelainen näkemys. Eli mennään siis tyylillä:

Jos rötöstely on meidän porukan tekemä, ei asiaa kannata ruveta penkomaan. Ei varsinkaan, mikäli tapauksesta on jo kulunut aikaa.

Mutta kaikkien muiden tahojen rötöstelyyn on kyllä puututtava heti ja oikein raskaimman kautta. Se on jämpti asia!
Kepu pettää aina 19.8.2011 18:02

Anonyymi
Ei yllätä.
N0ksusta voi odottaa 19.8.2011 18:51

Anonyymi
Elopin olis kannattanut ottaa oppia tuosta "kauppatavasta", eikä kertoa avoimesti sitä, että Symppari on ihan paska!

Kallasvuokin osasi paremmin tämän "rehellsien pelin", kun taannoin salakuljetti pikkutuliaiset....
Copy, copy 19.8.2011 19:00

Anonyymi
Ja tätä samaa tehdään edelleen. Google osti juuri Motorolan, aivan samasta syystä, koska tietää, että aiheeseen liittyen syntyy haloo ja on jo syntynyt.

Kallis kauppa Googlelle. Olisi ehkä tullut halvemmaksi maksaa suosiolla? Ehkä Google halusikin kääntää selkänsä sopimusvalmistajilleen ja tähdätä kilpailukyvyn parantamiseen Apple-hintaluokassa?
Nimetön 19.8.2011 19:01

Anonyymi
Nokia rikkoi Jumalan tekemää patenttia Aatamin jalasta joka oli niin hyväksi havaittu.
kappalainen 19.8.2011 19:25
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 
Viikon kommentoiduimmat
Dilbert on muuttanut. Lue Dilbert Taloussanomien etusivulta