Ohjelmistoyrittäjät: Symbianin loppu ei haittaa Suomen ohjelmistoyhtiöitä
Suomen Ohjelmistoyrittäjien vuosittain tekemässä kartoituksessa vain vajaa neljäsosa arvioi Nokian strategiamuutoksen vaikuttavan suoraan yritykseen.
Kyselyyn vastasi tänä vuonna 506 ohjelmistoliiketoimintaa harjoittavaa yritystä.
Vain viisi prosenttia Suomen ohjelmistoyrityksistä arvioi liikevaihtonsa laskevan Nokian strategiamuutoksen takia.
Alan uhkakuvista huolimatta moni pitää Nokian strategiamuutosta hyvänä asiana.
Sen sijaan 33 prosenttia ohjelmistoyrityksistä arvioi, että Nokian päätös siirtyä puhelimissaan Symbian-alustasta Windows Phone -alustaan tuo heille uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
– Symbianin ympärille ei Suomessakaan ollut syntynyt suurta kehittäjäyhteisöä, sanoo toimitusjohtaja Jaakko Salminen Ohjelmistoyrittäjät ry:stä.
– Loppujen lopuksi Symbian-kehitystä teki vain muutama suurehko yritys.
Salminen arvelee, että syynä oli Symbian-kehittämisen vaikeus ja sovellusten huono myynti. Ansaintamahdollisuudet ovat Salmisen mukaan ohjelmistoyrityksille tärkein syy alustan valintaan.
Nokian Symbian-sovelluskauppa hävisi Applen App Storelle ja Googlen Android Marketille, Vaikka Symbian-puhelimia on maailmassa käytössä paljon enemmän kuin Applen iPhone-puhelimia tai Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttäviä puhelimia.
Salmisen mukaan ohjelmistoyhtiöt harvoin erikoistuvat vain yhteen käyttöjärjestelmään, vaan pyrkivät tekemään sovelluksia useammille älypuhelinmalleille.
Ohjelmistoyrittäjät luottavat Windows Phonen mahdollisuuksiin menestyä käyttöjärjestelmäkisassa, sillä 23,8 prosenttia alan yrityksistä aikoo tarjota sille ohjelmia ensi vuonna.
Yhtä suureen osuuteen pääsee vain Googlen Android-alusta. Vuonna 2010 ohjelmistoyrittäjistä seitsemän prosenttia kehitti Android-sovelluksia ja 4,1 prosenttia Windows Phone -sovelluksia.
Vuonna 2010 Symbian-sovelluksia kehitti 7,9 prosenttia ohjelmistokehittäjistä, ja ensi vuonna määrä putoaa kartoituksen mukaan viiteen prosenttiin.
Sovelluskehittäjien suosikki on kuitenkin Apple, jonka iPhone-puhelimelle aikoo ensi vuonna kehittää sovelluksia 16,2 prosenttia Suomen ohjelmistoyrittäjistä, ja 13,9 prosenttia aikoo suunnitella erityisesti iPad-tabletille tarkoitettuja sovelluksia.
Ohjelmistoyrittäjät odottavat liikevaihtonsa kasvavan tänä vuonna viisi prosenttia verrattuna vuoteen 2009, jolloin liikevaihto laski hieman Arvioitu liikevaihto nousee 3,2 miljardiin euroon, joka ylittää myös vuoden 2008 liikevaihdon.
Ohjelmistoyrityskartoitus tehtiin nyt 14:nnen kerran. Tutkimuksen teki Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun Software Business Lab (SBL).































Kommentit (19)
Olikos lisää ääliö-uutisia?
Tiedän, että tämä kommentti tulee samaan pelkkää peukkua alaspäin ja mollaamista. Itse katson asiaa kuitenkin realistisesti markkinoiden näkökulmasta ja Windowsin ja Windows Phonen alustat tuntien. Tulette näkemään, että Nokia ei ole menetetty ja liike oli oikea. Menestys ei tule vain hetkessä, vaan vie aikaan.
Keväällä 2012 voidaan katsoa tuloksia. Nykytilanteeseen on turha verrata, sillä yhtään Nokian tuotetta ei ole vielä markkinoilla.
Olikos lisää ääliö-uutisia?
Digian koodiapinat eivät ole ohjelmistoyrittäjiä..
Yrittäjille Nokian WP7 valinta tarjoaa enemmän mahdollisuuksia globaalisti kuin Symbian.
Suurimalle osalle duunareista valinta taas oli huono, kun heidän osaamisensa ei enää kiinnosta ketään.
Valaisetko C#-osaamatonta siitä miten WP-Next tarjoaa _yrittäjille enemmän mahdollisuuksia kuin Symbian_? Jopa globaalisti? Mahdollisuuksia anoa M§:ltä tarvittuja softia ostettavaksi? Sillä miten niitä itse teet tai teetät?