Steve Jobs seuraajahuhuista: "Hölynpölyä"
Applen hallituksessa etsitään seuraajaa pääjohtaja Steve Jobsille, tai vähintäänkin hallitus pui epävirallisesti yhtiön eri vaihtoehtoja. Näin väittää talouslehti Wall Street Journal, joka perustaa tietonsa nimettömiin lähteisiin.
Steve Jobsia pidetään Applen kantavana voimana. Hän on ollut sairauslomalla tammikuusta alkaen, mutta on esiintynyt viime aikoina julkisuudessa. Jobs esimerkiksi esitteli Applen pilvipalvelun ja Lion-käyttöjärjestelmän kesäkuun tiedotustilaisuudessa.
Jobs vastasi WSJ:lle tyypillisen lyhyeen tapaansa sanomalla, että hänestä lehden väitteet ovat "hölynpölyä".
Sijoittajat voivat tulkita vastauksen ainakin kahdella tavalla. He voivat huojentua, sillä kenties Jobsin paljon arvuuteltu terveys ei sittenkään anna aihetta etsiä kiireesti seuraajaa. Toisaalta he voivat pelästyä, mikäli Applella ei ole vieläkään suunnitelmaa Jobsin sivuun astumisen varalta.
Toki on mahdollista, että Applella on jo olemassa valmis seuraajasuunnitelma. Silloinkin WSJ:n huhut voisi kuitata hölynpölynä.




















