Assange joutuu jännittämään kohtaloaan viikkoja
Vuotosivusto WikiLeaksin perustajan Julian Assangen kaksipäiväinen oikeuskäsittely päättyi keskiviikkona ilman ratkaisua.
Lontoolaisessa oikeudessa puitiin, pitäisikö Assange luovuttaa Ruotsiin epäiltynä raiskauksesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Epäilyjen takana on kaksi ruotsalaisnaista, joiden kanssa Assange harrasti seksiä vuosi sitten.
Tuomarit kuulivat näkemykset puolesta ja vastaan ja päättivät puida ratkaisuaan ajan kanssa. Päätöstä odotetaan noin kuukauden sisällä, muun muassa Guardian-lehti kertoo.
Oikeudessa kuultiin seikkaperäisiä kuvauksia Assangen väitetyistä teoista. Assangen puolustus sen sijaan kyseenalaisti oletuksen, että naiset eivät olisi olleet suostuvaisia seksiin.
Puolustus myös arvosteli ruotsalaisviranomaisten toimintaa ja pidätysmääräyksen pätevyyttä.





















