Työttömyys pelottaa viidennestä Symbian-kehittäjistä

/ Lehtikuva
Työttömyys pelottaa viidennestä Symbian-kehittäjistä
Softa on softaa, vaikka sydänystävällisessä kasviöljyssä paistaisi, sanoo Nokian Symbian-kehittäjä kouluttautumisesta uusiin tekniikoihin.
Heidi Vaalisto
30.3.2011 09:47
Kommentit 2

Nokian Symbian-, Meego- ja Maemo-kehittäjät uskovat voivansa kouluttautua nopeasti uusiin työskentelytekniikoihin. He uskovat, että heidän olisi helppo siirtyä Androidin ja Microsoftin Windows Phone –teknologian pariin.

Eniten Symbian-kehittäjiä kiinnostaisi Googlen Android. Joka kolmas on kiinnostunut siirtymään Androidin pariin.

23:26Osake
+2,06 %
2,18
+0,04

Tiedot ilmenevät Erton ja Tietoalan toimihenkilöiden tekemästä kyselystä. Kyselyyn vastasi maaliskuun lopulla lähes 300 tietotekniikan ammattilaista eri puolilla Suomea. Kysely liittyi Nokian helmikuussa julkaisemaan strategiamuutokseen, jonka mukaan yhtiö luopuu vaiheittain Symbianista.

Nokian strategialinjausten takia joka viides Symbian-osaaja pelkää työttömyyttä. Epäilevimmin työllistymiseensä suhtautuvat 46–50 vuotiaat.

Pääosa vastaajista on alle 40-vuotiaita. He uskovat oppivansa lyhyellä koulutuksella uuden tekniikan ja uudet tehtävät.

– Ei ole kovin iso juttu vaihtaa ohjelmointikieltä, yksi vastasi.

– Softa on softaa, vaikka sydänystävällisessä kasviöljyssä paistaisi, toinen muistutti.

Vastaajista 37 prosenttia arvioi pystyvänsä vaihtamaan haluamaansa työskentelytekniikkaan alle kuukauden koulutuksella.

Hieman yli 7 prosenttia vastaajista haluaisi vaihtaa kokonaan alaa.

Lisää Aiheesta
UutinenErto arvostelee Nokiaa vitkuttelusta (4.4.2011 15:55)
YrityksetNokia
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
Nokian strategialinjausten takia 25 prosenttia Symbian-osaajista pelkää työttömyyttä.

Kuule tähtitoimittaja, 25% EI OLE VIIDENNES!!!

Huono 0
"Vastaajista 37 prosenttia arvioi pystyvänsä vaihtamaan haluamaansa työskentelytekniikkaan alle kuukauden koulutuksella."

Harmi vain 98% nykyisistä työnantajista ei halua kouluttaa päivääkään työntekijöitä. On helpompi laittaa vanha koodari pihalle ja ottaa, omalla ajalla tai muissa firmoissa halutun osa-alueen osaamisen hankkinut, tilalle sivuovesta.
IT-realismi
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Nokian Windows 8 -puhelin on Nokia Phi?

Nokia

Nokian loppuvuodeksi odotetusta Windows Phone 8 -puhelimesta ovat ilmestyneet ensimmäiset merkit käyttäjäsivustoille.

Analyytikko: Applen pitää tehdä epä-tv

Ruutukaappaus

Applen odotetun television pitää poiketa selvästi massasta, jotta se voisi menestyä markkinoilla, Forresterin analyytikko arvioi.

Huawei EU:lle: InterDigital laskuttaa liikaa patenteista

Huawei

InterDigital vaatii liian kovaa hintaa sellaisista matkapuhelinpatenteista, joiden pitäisi olla kohtuuehdoin saatavissa, Huawei valittaa EU:lle.

 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Myynti Verkkomediamyynti
+358 40 168 5949