Hyvitysmaksua uudistetaan nopealla tahdilla
Yleisradion entinen toimitusjohtaja Arne Wessberg alkaa selvittää hyvitysmaksujärjestelmän uudistamista, opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) kertoo.
Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin (RKP) kutsui Wessbergin tutkimaan, miten tekijänoikeuteen liittyvä hyvitys tekijöille heidän teostensa yksityisestä kopioinnista olisi tarkoituksenmukaisinta järjestää.
Wessbergillä on aikaa vain toukokuun 13:een asti. Tämä viestii halusta saada nopeita ratkaisuja pitkään kysyttäneeseen aiheeseen.
Sopiminen EU:ssa
kestää kauan
Hyvitysmaksua kerätään laitteista, joita katsotaan käytettävän merkittävissä määrin yksityiseen kopiointiin. Tällaisia välineitä ovat esimerkiksi cd-levyt, videotallentimet, digitaalisen musiikkisoittimet ja uutena lisäyksenä ulkoiset kiintolevyt.
Laitemaksuun perustuva järjestelmä on joutunut viime vuosina voimakkaan kritiikin kohteeksi. Arvostelua on kantautunut niin taiteilijoilta kuin laitevalmistajiltakin.
Taiteilijat ovat huolestuneet maksukertymän voimakkaasta alenemisesta samalla, kun yksityisen kopioinnin on oletettu kasvaneen maksujen ulkopuolisissa laitteissa. Valmistajat taas ovat huolissaan laitteiden hinnassa näkyvän maksun vaikutuksesta myyntiin.
Arne Wessberg selvittää, mikä vaihtoehtoinen järjestely nykyiselle järjestelmälle olisi tarkoituksenmukaisin. Se ei OKM:n mukaan sulje pois mahdollisuutta, että nykyinen järjestelmä säilyisi jossain muodossa.
– Siihenkin lopputulokseen voidaan tulla, että nykyinen järjestelmä toimii ja sitä pitää kehittää, valtiosihteeri Marcus Rantala arvioi.
Pitkällä aikavälillä haetaan yhteistä EU-linjaa, jotta eri maiden kirjavat käytännöt yhtenäistettäisiin. Tämä ei kuitenkaan tapahtune riittävän nopeasti Suomen kannalta.
– Yhteinen sopiminen on ollut Suomen prioriteetti, mutta siihen menee kyllä aikaa. Olen leikillisesti sanonut, että jos valmista on vuonna 3050, niin se olisi hyvä, Rantala jatkaa.
Päätöksiä ennen
vuoden loppua?
Ensi vuoden hyvitysmaksuista päätetään tämän vuoden lopulla. Varsinaista uutta järjestelmää ei välttämättä ole vielä silloin, mutta toivottavasti on olemassa edes linjapäätös siitä, mihin suuntaan hyvitysmaksuja kehitetään, Rantala pohtii.
Järjestelmän tarkastelussa huomioidaan tekijöiden ja muiden oikeudenhaltijoiden oikeus kohtuulliseen korvaukseen yksityisestä kopioinnista, kuluttajien oikeutetut intressit sekä mahdollisuudet kehittää sähköistä kaupankäyntiä.
Selvityksen tulee sisältää ehdotus järjestelystä, sen rahoittamisesta sekä siihen liittyvästä päätöksenteko- ja organisointimallista.































Kommentit (20)
Mitään ei enää tarvitse tallentaa. Ei edes televisio-ohjelmia. Näet ne netistä kuitenkin, jos tarve vaatii. Joko Areena -tyylisestä palvelusta tai sitten imuroimalla jostain. Ainoastaan kaikista harvinaisimmat asiat tulee talletettua.
Musiikin nappaan suoraan levyltä MP3:ksi ja niistä löytyy tasan yksi kopio. Mistään tallentamisesta ei kuitenkaan voida puhua, sillä en tee niillä CD/DVD-levyillä yhtään mitään.
Taiteilijat ovat kauhuissaan siitä, että jotain sellaista on menetetty, josta pitäisi heidän mielestään maksaa hamaan tappiin asti, vaikka sillä ei ole mitään merkitystä todellisuuden kanssa. Kaikkien pitää maksaa siitä, mitä jotkut harrastavat. Ehkä. Siltä varalta, että harrastaa. Naurettavaa.
Jokaisella kuluttajalla on ase lompakossaan, jota sanotaan rahaksi. Ärsyttäkää asiakkaanne ja ihmetelkää kun myynti putoaa.
Olen valmis tukemaan suoraan kutakin taiteilijaa jonka töitä haluan katsella ja kuunneella, mutta koko nykyinen Teosto ja kopiosto ovat kertakaikksia historian jäänteitä jotka tulisi hävittää.
Tähänastinen musiikkivarastoni koostuu laillisesti hankituista CD:istä sekä iTunes Music Storesta ostetuista kappaleista. Ulkoisia levyjä minulla on parisen tusinaa, ja yhdelläkään niistä ei ole mitään kopiosuojattua/tekijänoikeussuojattua tavaraa. Niillä on varmuuskopioita niistä lukuisista järjestelmistä joita ylläpidän, sekä varmuuskopioiden varmuuskopioita. Idioottikin kun tietää, että mikä tahansa varmuuskopio on arvoton mikäli se on vain yhdessä paikassa.
Tähän asti ole ostanut ko. levyt Suomesta, suomalaisista kaupoista ihan kannatusmielessä. En enää. Ehkä saksalaiset tarvitsevat rahojani sittenkin enemmän.
(Mainittakoon, että hain Teostolta vapautuksen kasettimaksusta yritykselleni jo vuosia sitten. Valikoima niin liikkeissä kuin tuotteissa on Suomessa tosin ollut niin heikko että mieli on tehnyt tilata ulkomailta jo aiemminkin.)
Miten Nokia teostomafiaan liittyy?
Nokiahan nimenomaan vastusti kasettimaksun laajentamista kännyköihin. Nytkö sekin oli ilkeästi tehty?